Kaksi uutta käännöskirjaa suomeksi!

Emil Anton

Tällä blogilla on ollut jo vuosikausia hiljaista. Edes jonkinlaisia elämänmerkkejä on kyllä ollut Facebook-sivulla. Elämä vie mennessään eri suuntiin ja tämän blogin sinänsä tärkeä aihepiiri on jäänyt vähemmälle. Jos olet kiinnostunut ruumiin teologiasta tai haluaisit kirjoittaa kristillisestä näkökulmasta rakkaudesta, avioliitosta, tms., voit olla yhteydessä fineca[at]hotmail.com – ehkä voit auttaa puhaltamaan tuulta blogin purjeisiin?

Tänään haluan kuitenkin jakaa iloisia uutisia: lääkäri Miikka Nummenpään sivustolla Ehkäisyn etiikka on viimeisen reilun vuoden sisällä ilmestynyt ilmaiseksi e-kirjoina kaksi puolan kielestä kääntämääni kirjaa, toinen ensisijaisesti kihlapareille ja toinen aviopareille suunnattu, vaikka molemmista voivat kyllä hyötyä kaikki pariskunnat.

Me kaksi – Edessämme avioliitto on rakastuneille ja erityisesti kihlapareille tarkoitettu kirja, joka auttaa valmistautumaan avioliittoon. Se opettaa dialogitaitoja ja sisältää kysymyksiä yhteistä työskentelyä varten. Siihen on kerätty myös avioparien puheenvuoroja ja vastauksia rakastuneiden esittämiin kysymyksiin. Kirja perustuu Puolassa perustetun katolisen Spotkania Małżeńskie -liikkeen hengellisyyteen ja sen järjestämiin rakastuneille pareille tarkoitettuihin tapaamisiin.

Jerzy Grzybowski (s. 1950) aloitti vaimonsa Irenan kanssa pariskunnille tarkoitetut dialogitapaamiset vuonna 1978. Tästä sai alkunsa useisiin maihin levinnyt katolinen liike Spotkania Małżeńskie (engl. Encounters of Married Couples). Jerzy Grzybowski on kirjoittanut useita kirjoja ja satoja artikkeleita rakkaudesta ja avioliitosta, osan niistä vaimonsa Irenan kanssa. Grzybowskit ovat koulutukseltaan maantieteilijöitä, ja he rakastavat muun muassa Suomen Lappia. Heillä on kaksi tytärtä. Liikkeen kansainväliset kotisivut löytyvät osoitteesta https://spotkaniamalzenskie.org/

Seksiä Jumalaa rakastaville aviopuolisoille on tarkoitettu pariskunnille, jotka haluavat antautua Jumalalle avioliitossaan. Kirja käsittelee myös erilaisia haasteita, joita tällä tiellä voi tulla vastaan, ja tarjoaa uusia näköaloja elää todeksi kokonaisvaltaista rakkautta ja avoimuutta elämälle.

Ksawery Knotz (s. 1965) on puolalainen katolinen pappi ja teologian tohtori. Hän kuuluu kapusiinien sääntökuntaan (OFMCap), joka on fransiskaanisääntökunnan haara, minkä lisäksi hän on johtanut Hengen uudistuksen ja neokatekumenaalisen tien yhteisöjä. Knotz on opiskellut Krakovan paavillisessa Johannes Paavali II -yliopistossa (UPJP2) ja Lublinin katolisessa yliopistossa (KUL). Krakovassa asuva Knotz tunnetaan erityisesti avioliittotyöstä ja useista seksuaalisuutta käsittelevistä kirjoista, joita on käännetty monille kielille. Knotz ylläpitää myös puolankielistä internetsivustoa osoitteessa szansaspotkania.net.

Äitienpäivän juhlan taustalla: mistä ihminen sai alkunsa?

Suvi P.

Äitienpäivänä juhlitaan myös rakastelua! Tämä näkökulma avautui minulle Christopher Westin tuoreesta blogikirjoituksesta (http://corproject.com/53-mothers-day-the-celebration-behind-the-celebration/), jossa hän kuvailee äitienpäivän messua: kun äitejä pyydetään kirkkosalissa nousemaan ylös, hän kuiskaa vaimolleen: “kaikki taputtavat, koska sinä ja minä…”

West kiinnittää huomion vanhemmuuden ja seksin yhteyteen tietoisesti. Ehkäisyä korostavassa kulttuurissa linkki jää joskus heikoksi. Seksin irrottaminen vanhemmuudesta on kuitenkin yhtä harhaanjohtavaa kuin vanhemmuuden irrottaminen seksistä. Joten eiköhän juhlita molempia ja yhdessä!

Westin huomio on mielestäni tärkeä myös siksi, että se vapauttaa meitä seksiin liittyvästä väärästä häpeästä. Jos himo vallitsee meitä ja käytämme toisiamme vain välineinä, tottakai seksi on hävettävää ja tuntuu likaiselta. Tässä tapauksessa häpeä on tervettä ja kertoo meille, että on parasta opetella rakastamaan enemmän. Mutta rakastelua, jossa puolisot antavat itsensä toisilleen rakkaudesta, on syytä juhlia häpeilemättä!

Lapsi on rakastelun hedelmä: hänessä kahdesta tulee konkreettisella tavalla yksi. Vaikka vanhemmat eroaisivat, heidän lapsessaan pysyy silti ikuisesti yhteyden jälki. Hänestä ei voi erottaa äidin perimää tai isän perimää, hän on yksi ja ainutlaatuinen kokonaisuus, vanhempiensa yhteyden kuva.

Seksiin liittyvä vääryys sekä väärä häpeä osuvat ihmisen identiteetin ytimeen eli kysymykseen: kuka minä olen? Jos vanhemmat häpeilevät seksielämäänsä, he saattavat alitajuisesti siirtää lapselleen ajatuksen siitä, että hänen alkuperänsä on likainen tai paha. Ei lasten toki ole hyvä tietää vanhempiensa seksielämän yksityiskohtia, mutta uskon, että heidän on hyvä tietää, että kyseessä on jokin kaunis ja hyvä asia, vaikka se olisi salattu.

Moni on toisaalta voinut saada alkunsa tilanteesta, jota ei ole ohjannut rakkaus. Seksin historia on monin osin väkivaltainen ja ruma. Inhimilliseen alkuperäämme kietoutuvat himo, valta, pelko, ylpeys ja uskottomuus. Iloinen sanoma on siksi se, että sukupuumme alkupäässä ei ole ihminen vaan itse Jumala, joka on täydellinen rakkaus. Kolmiyhteisen Jumalan keskinäinen rakkaus on antanut jokaiselle ihmiselle elämän. Juuri Jumalan rakkautta seksinkin oli alun perin tarkoitus kuvata! Ihminen on paitsi vanhempiensa myös ennen kaikkea Jumalan keskinäisen yhteyden kuva. Tämä totuus vapauttaa jokaisen häpeästä: olivat vanhempani millaisia tahansa, alkuperäni on täydellinen rakkaus!

Ehkä jotkut äidit eivät muistele hyvällä yhteyttä lastensa isään. Tästäkin huolimatta jokainen äiti on rakkauden sankari! Hän on suostunut antamaan kehonsa toiselle ihmiselle suojaksi ja ravinnoksi tavalla, joka – kuten rakastelukin parhaimmillaan – ihmeellisesti kuvastaa Jumalan itsensä antavaa rakkautta. Jokainen äiti saa myös olla varma siitä, että Jumala on antanut hänen lapselleen elämän, vaikka tämän maallinen isä ei hänestä välittäisi. Niille taas, joiden äitikään ei heistä välitä, Jumala sanoo: “Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.” (Jes. 49:15).

Äitienpäivänä juhlimme äitejä, rakkauden sankareita, jotka ovat antaneet elämän toiselle ihmiselle. Juhlimme miehen ja naisen yhteyttä, joka voi tehdä naisesta äidin. Juhlimme samalla myös kolmiyhteistä Jumalaa, kaiken alkuperää, joka on tehnyt jokaisen äidin, isän ja lapsen omaksi kuvakseen.

Kunniakysymys

Suvi P.

Seksuaalisuus on meissä se osa, joka etsii ja synnyttää yhteyttä. Se pakottaa meidät tunnustamaan riippuvuutemme toisesta. Synnymme toisten yhteydestä, saamme ravintomme toisen rinnoilta. Lopulta olemme kaikki riippuvaisia Jumalasta, joka antaa ja ylläpitää elämän.

Seksuaalisuus paljastaa meistä kaksi puolta: antajan ja vastaanottajan. Emme voi antaa ellemme ota vastaan, emmekä voi ottaa vastaan, ellemme anna. Kuitenkin tapaamme sanoa, että on “parempi antaa kuin saada” ja “antaessaan saa”. Antaminen, joka etsii toisen etua, tulee ensin ja vasta sitten vastaanottaminen. Tästä syntyy rakkauden tasapaino, jossa jokainen on ensisijaisesti toista varten ja näin kukaan ei ole yksin.

Jumalan kuvana ihmisen seksuaalisuuden on tarkoitus ilmaista Häntä, joka on täydellinen rakkaussuhde. Jeesus ilmaisee riippuvuutensa näin: “Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne.” Suurin ja ainoa kunnia on se, jonka Toinen antaa. Jeesuksen kunnia oli tehdä Isän tahto.

C.S. Lewisin (Mietteitä psalmeista) mukaan ihmisen päämäärä kirkastaa Jumalaa ikuisesti on sama asia kuin nauttia hänestä ikuisesti. Todellinen toisesta nauttiminen on hänen kunnioittamistaan ja kirkastamistaan. Jumalan palvomisessa on kyse hänestä nauttimisesta (ei suorituksesta eikä hyväksi käyttämisestä). Nautinto kirvoittaa ylistyksen: “Miten ihanaa on sinun rakkautesi, rakkaani, valittuni! Mitä on sinun rakkautesi rinnalla viini! Ihanammin kuin kaikki balsamit tuoksuvat sinun voiteesi!” (Laul.l 4:10)

Koska rakkauden tasapainossa toinen tulee aina ensin, myös halu tuottaa toiselle nautintoa tulee kuitenkin aina ennen omaa nautintoa. Pyhän Irenaeuksen mukaan Jumalan suurin kunnia on täysin elävä ihminen. Hänen kunniansa on lahjoittaa elämä toiselle.

Voiko ihminen tuottaa Jumalalle iloa ja nautintoa? Ajatus voi tuntua meistä oudolta. Toisaalta Raamattu vilisee kielikuvia, jotka viittaavat siihen, että Jumala nauttii meistä. Yksi vahvimmista löytyy Jesajan kirjasta (62:5): “Niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.” Hän nauttii siitä, kun saa tuottaa iloa rakkaalleen.

Seksuaalisuuden tulisi ajaa meidät rakkauden tasapainoon: kohti toista. Kumppaneille on annettu suuri kunnia: he saavat nauttia siitä kun tuottavat toiselle hyvää. Mutkat suoriksi: miehen kunnia on naisen orgasmissa, naisen taas miehen. Heidän yhteinen kunniansa on suhteesta syntyvässä uudessa elämässä.

Vääristynyt seksuaalisuus kääntyy itseään vastaan eli pois yhteydestä. Himo haluaa ottaa itse sen, minkä vain toinen voi antaa. Himo etsii omaa nautintoaan, ei toisen. Tästä seuraa addiktio, koska yksin ei koskaan voi saada sitä, mitä ihminen todella kaipaa: intiimiä yhteyttä ja todellista läheisyyttä. Pelkkä sana itsetyydytys paljastaa, että kyse on tyydyttäytymisestä, ei saavutuksesta. Se ryöstää oman kunniani, joka on toisen nautinnossa sekä myös toisen kunnian, koska otan itse sen, mikä kuuluisi olla vain hänen annettavanaan. Kääntyminen kohti itseä häpäisee kehon, joka on alun perin luotu yhteyteen.

Ongelma ei kuitenkaan koske laisinkaan pelkkää sooloseksiä. Niin kauan kun pidämme nautintoa oikeutena tai kauppatavarana (emmekä lahjana), asenteemme on itseämme tyydyttävä, vaikka olisimmekin toisen kanssa. Seksi on tällöin yksinkertaisesti itsetyydytystä kaksin. Tämä vie lopulta pois myös kyvyn todella vastaanottaa toiselta. Olemme kumppanimme kanssa, mutta ajattelemme vain itseämme. Jotta voisimme puhua oikeasti rakastelusta, vaaditaan rakkauden tasapainoa: sitä että kumpikin etsii ennen kaikkea toisen etua. Se on kunniakysymys.

Jumalainen seksi: Ksawery Knotzin kirjat

(Johannes Paavali II:n kanonisaation kunniaksi päivitetty ja uudelleenjulkaistu sivustolta Johannes Paavali II)

Ruumiin teologian teoreettisempaa esitystä seuraa nyt käytäntöön keskittyvä jatko-osa, jossa tukeudun fransiskaani-isän (tarkemmin kapusiinin) Ksawery Knotzin kansantajuisiin kirjoihin Seks, jakiego nie znacie, Nie bój się seksu, Puzzle małżeńskie ja erityisesti Seks jest boski , jossa Knotz käy läpi Johannes Paavali II:n ruumiinteologisten keskiviikkoaudienssien sisällön. Knotzin käytännöllisen teologian väitöskirja käsitteli seksiaktia, ja sen löydöt on koottu kirjaan Akt małżeński.

Ennen varsinaisia käytännön sovellutuksia haluaisin sanoa muutaman sanan siitä, millaiseen laajempaan kehykseen Knotz Johannes Paavali II:n ruumiin teologian asettaa. Hän nimittäin antaa ymmärtää, että vasta nyt ollaan hahmottamassa todellista kristillistä ihmis-, ruumis- ja seksuaalisuuskäsitystä aiempien ”kristillistettyjen pakanallisten” käsitysten jälkeen. Kyseessä on ”sukupuolisuuden neljäs löytö” – kolmen ensimmäisen eli luomisen, lankeemuksen ja lunastuksen jälkeen.

Knotz huomauttaa, että paavi Johannes Paavali II päätti pitää ruumiinteologiset katekeesit keskiviikkoaudiensseina ja täten sisällyttää ne kirkon opetusvirkaan sen sijaan, että hän olisi julkaissut mietteensä yksityisenä kirjana (kuten esim. paavi Benedictus XVI:n Jeesus Nasaretilainen). Tällä on painoarvoa. Tämä on katolisen kirkon virallista nykyopetusta.

1970-luvulla jylläsi seksuaalinen vallankumous, ja kirkon seksuaalimoraali ymmärrettiin lähinnä absoluuttisina kieltoina. Paavi Paavali VI:n vuonna 1968 julkaiseman Humanae Vitaen ongelma oli sen skolastinen luonnonlakiin vetoava lähestymistapa. Uusi paavi näki tarpeen asettaa seksuaalisuus laajempaan kontekstiin ja tarkastella sitä koko Raamatun ilmoituksen valossa.

Palataan paratiisiin

Johannes Paavali II:n hengessä Knotz aloittaa alusta, Aatamista ja Eevasta, paratiisista. Paratiisi saattaa vaikuttaa ihmisistä utopialta, mutta kiintopisteenä on itse Kristuksen lähestymistapa Matt. 19:ssa: miten oli asian laita ”alun perin”. Yhden miehen ja yhden naisen välinen purkamaton avioliitto oli Luojan suunnitelma luomistyötään varten.

Avioliitto on siis se, mitä meille on jäänyt jäljelle paratiisista. Knotz ei tyydy tähän vaan toteaa, että myös seksi on jäänyt meille paratiisista. Mies ja nainen luotiin Jumalan kuvaksi siinä, että he kykenivät rakentamaan persoonien välistä suhdetta, antamaan itsensä toisilleen jatkuvana lahjana. Seksi on ikään kuin tämän suhteen kruunaus, se täydentää psyykkis-hengellisen yhteyden ruumiillisella yhtymisellä yhdeksi lihaksi.

1. Moos. 4:1:ssä Raamattu käyttää Aadamin ja Eevan yhdynnästä sanaa ”tuntea”. Yhdynnässä mies ja nainen oppivat tuntemaan itsensä ja toisensa. Samassa jakeessa Eeva huudahtaa: ”Minä olen saanut pojan Herran avulla”. Hän liitti yhdynnän Jumalan luomistyöhön, hänestä oli Aadamin kanssa tullut Luojan työtoveri.

Jopa ei-uskovat todistavat monella tavalla paratiisimaisesta jumalankuvallisuudestaan. Ihmisissä on uskonnosta riippumatta kaipuu pysyvään rakkauteen. Vaikka seurustelukumppaninsa jättämä tai pettämä katkeruudessaan tokaiseekin: ”Ei enää koskaan!”, pian hän on jo luomassa uutta suhdetta. Ihminen haluaa samaten tunnustuksesta riippumatta saada lapsia omiksi kuvikseen. Harva unelmoi vuohen tai gorillan synnyttämisestä!

Pelataan jalkapalloa

Kuten sanottu, kirkon seksuaalimoraali ymmärretään usein lähinnä pelkkinä kieltoina. Jeesus, Johannes Paavali II ja Ksawery Knotz ehdottavat Vuorisaarnassa, ruumiin teologiassa ja populaareissa seksioppaissa uudenlaista moraalia, sydämen moraalia. Knotz tykkää verrata avioelämää ja seksiaktia jalkapallo-otteluun.

Jalkapalloa voi tarkastella pelinä, jossa on kaikenlaisia sääntöjä. Täytyy pysyä tietyllä kentällä, pallo täytyy saada maaliin, dopingia ei saa käyttää, palloon ei saa koskea kädellä, varsinkaan omalla maalialueella, kentällä saa olla vain tietty määrä pelaajia, pitää kuunnella tuomaria jne. Voisi luulla, että futis on maailman tylsin peli, jossa ei ole lainkaan vapautta, ei sijaa spontaaniudelle, pelkkiä rajoituksia.

Silti jokainen, joka tuntee vähänkin jalkapalloa, tietää, että totuus on aivan toisenlainen. Säännöt ovat olemassa, mutta kentälle ei mennä sääntöjen vaan itse pelin takia. Kentällä on paljon tilaa, pelaajat voivat vapaasti luoda erilaisia kuvioita, tehdä kauniita maaleja, luoda tunnelmaa. Joskus pallo lentää ulos kentältä, mutta se ei kaada maailmaa, peli jatkuu.

Samoin on seksin ja kirkon moraalin laita. Sääntöjä on, mutta niiden tarkoitus on taata raamit täysmittaiselle elämykselle. Täytyy pyrkiä maaliin eli täyteen seksiaktiin (jonka vastakohtana keskeytetty yhdyntä, onanismi), on pelattava puhtaasti eli ilman keinotekoista ehkäisyä, pelaajamäärä on rajattu: akti on yhden miehen ja yhden naisen muodostaman avioparin välinen tapahtuma.

Silti pelikentällä on paljon tilaa ilolle ja vapaudelle: toisille sopii luova brasilialainen tyyli, toisille jäykempi saksalainen. Jos laukaisee ohi maalin, ei tarvitse lannistua ja lopettaa vaan entistä enemmän pyrkiä maaliintekemiseen seuraavan tilaisuuden tullen. Hyvän ja nautinnollisen pelin jälkeen on tyytyväinen ja rauhallinen olo.

Jumala makuuhuoneessa?

Knotz kysyy usein tapaamiltaan aviopareilta, missä Jumala on heidän avioliitossaan. Entä mikä on avioliiton sakramentin näkyvä merkki? Sormukset, jotkut ehdottavat. Väärin. Sormukset ovat kaunis symboli, vähän niin kuin kynttilät messussa. Mutta ehtoollista voidaan viettää ilman kynttilöitä. Avioliiton sakramentaalinen merkki löytyy aviopuolisoista itsestään, heidän ruumiistaan.

Voiko Jumalan armolla tosiaan olla tekemistä ruumiillisuuden ja seksin kanssa? Lankeemuksen jälkeen ihmisillä on taipumus vähätellä joko sielua tai ruumista, joko tehdä ruumiillisuudesta kaikki kaikessa (jolloin seksistä tulee pelkkää biologiaa) tai ylihengellistää ruumiillisuus (jolloin seksistä tulee kuin kirkossa istumista).

Kristityn ei pitäisi kummaksua sitä, että Jumalalla olisi jotain tekemistä seksin kanssa tai sitä, että seksiasioista voi puhua Jeesuksen edessä. Jumala ei ole pilveltä tirkistelevä partaveikko, vaan itse Rakkaus, joka aviopuolisoiden on tarkoitus paljastaa toisilleen seksiaktissa. Johannes Paavali II puhuu ruumiin profeetallisuudesta: profeetta ilmoittaa Jumalan, ruumiin kautta Jumala tulee läsnäolevaksi puolisolle.

Teologiassa on kehittymässä ajatus, jota Knotz on tutkinut, jonka mukaan orgasmi voidaan nähdä taivaan esimakuna. Ehkä taivas tulee jollekulle kiehtovammaksi ajatukseksi, jos sen näkee ikuisena orgasminkaltaisena ekstaasitilana pikemmin kuin harppujen soittamisena pilvien päällä. Jumalan rakkaus läpäisee ihmisen kokonaisvaltaisesti ja ikuisesti. Ei Jeesus suotta verrannut taivasten valtakuntaa niin usein hääjuhliin.

Orgasmi ei kuitenkaan Knotzin mukaan ole yhdynnän huippu eikä seksi avioliiton tärkein asia. Tärkeintä on puolisoiden välinen side, heidän yhdeksi tulemisensa. Seksi voi olla tyhjää ja orgasmin fyysistä tyydytystä voi seurata henkinen tyytymättömyys, jos henkilöiden välinen suhde ei ole kunnossa. Rakkaussuhteen syventäminen tuo kestävän ja syvän onnellisuuden ja täyttymyksen, joka sitten huipentuu yhdynnässä.

Jumala kaikki kaikessa

Jumala on siis kutsuttava koko avioelämään ja sidettä rakennettava arjen kaikissa tilanteissa: kahvin keittämisessä, roskien viemisessä, kauniissa sanoissa, illallisen valmistamisessa, lasten hoitamisessa. Miehen ja naisen on opittava rakastamaan toisiaan sellaisina kuin he ovat, miehenä ja naisena, erilaisina.

Esimerkiksi mies kiihottuu nopeasti ja kokee tyydytyksen nopeasti, nainen taas voi kaivata hellyydenosoituksia aamusta asti valmisteluna yön yhdyntään. Naisen on opittava ymmärtämään miehen tarpeita ja sitä, kuinka yhdynnän kieltäminen voi loukata miestä. Miehen taas on opittava rakastamaan naista kuukautisrytmissä, joka vaikuttaa naisen ruumiiseen ja mieleen. Aina ei voi saada sitä, mitä haluaa. On opittava uhrautumaan ja etsimään muita hellyyden ja rakkauden osoittamisen tapoja.

Kristilliselle avioparille Jumalan tulisi olla kaikki kaikessa. Toisen niskaan ei saa koskaan ripustaa lopullisen onnellisuuden tai tyydytyksen vaatimusta, sillä moista ei kukaan ihminen pysty kantamaan. Vain Jumalan rakkaudesta ihminen löytää lopullisen täyttymyksensä. Avioliitto on siitä kauniina merkkinä ja esimakuna, mutta vain merkkinä ja esimakuna. Kuin tienviitta se osoittaa tien kohti taivasta, ikuista Rakkautta.

Lahja ja kommuunio: Kupczakin kirja ruumiin teologiasta

(Uudelleenjulkaisu ja päivitys Johannes Paavali II:n kanonisaation kunniaksi. Aiempi versio julkaistu sivustolla Johannes Paavali II)

Emil Anton

Johannes Paavali II:n tunnetuimman elämäkerran A Witness to Hope kirjoittaja George Weigel totesi kuuluisasti, että Johannes Paavali II:n ruumiin teologia on kuin teologinen aikapommi, joka räjähtäisi joskus kolmannella vuosituhannella. Weigelin ennustus näyttää käyvän toteen, sillä vuosien 1979 ja 1984 välillä pidetyt ruumiin teologia -katekeesit saivat odottaa 2000-luvulle asti päästäkseen kunnolla julkisuuteen ja teologisen tutkimuksen sekä popularisoinnin kohteeksi.

Englanniksi, suomeksi, puolaksi

Tietynlaisena pioneerina on toiminut englannin kielellä Christopher West, joka on kirjoittanut mm. kommentaarin ruumiin teologiaan ja helposti luettavan yleisesityksen nimeltä Theology of the Body for Beginners. Suomeksi on ilmestynyt Katolisen tiedotuskeskuksen julkaisemana Jason Lepojärven johdatus ruumiin teologiaan (Ruumis Jumalan kuvana).

Jopa Puolassa ruumiin teologia on ollut pitkään melkoisen hämärän peitossa, mutta viime vuosikymmenen aikana aikapommi on alkanut tikittää tihenevään tahtiin. Vuonna 2006 Krakovan Johannes Paavali II -yliopiston teologisen antropologian professori, dominikaani-isä Jarosław Kupczak julkaisi tutkimuksensa Dar i komunia – teologia ciała w ujęciu Jana Pawła II.

Lisäksi kapusiini-isä Ksawery Knotz on saanut suoranaisen katolisen seksiekspertin maineen useilla populaareilla kirjoillaan. Knotzin ajatuksiin ja neuvoihin palaan seuraavassa kirjoituksessa, nyt sen sijaan tarjoan muutaman mietelmän professori Kupczakin kirjan perusteella.

Filosofiaa ja teologiaa

Kupczak aloittaa teoksensa ilmaisemalla vakuuttuneisuutensa siitä, että Johannes Paavali II:n ruumiin teologia on tarkoituksellinen vastaisku kartesiolaiselle dualismille. Kartesiolainen dualismi viittaa ranskalaiseen filosofiin René Descartesiin (1596–1650) ja hänen ajatteluunsa tukeutuvaan sielun ja ruumiin vahvaan erotteluun, jossa ihmisruumis alennetaan samalle tasolle muun materian kanssa. Ruumiista tulee kone, tärkeää sen sijaan on henkinen puoli, ajatteleva ihminen, sielu.

Kupczakin mukaan Johannes Paavali II asettuu kaikkea antropologista reduktionismia vastaan. Antropologinen reduktionismi tarkoittaa vähättelevää ihmiskäsitystä, jossa ihminen alennetaan ”maailman” tasolle: toista puolalaistutkijaa seuraten Kupczak mainitsee esimerkkeinä tällaisesta filosofiasta mm. Karl Marxin, Sigmund Freudin, Bertrand Russellin ja Friedrich Nietzschen. Antropologisen reduktionismin tilalle Johannes Paavali II etsii ”adekvaattia antropologiaa”, toisin sanoen hän pyrkii tyydyttävällä tavalla ymmärtämään sitä, mikä on erityistä ihmiselle, mikä tai kuka on ihminen.

Johannes Paavali II löytää ”adekvaatit” filosofiset työkalut fenomenologiasta ja personalismista: häntä kiinnostavat ihmisen kokemusmaailma ja subjektina oleminen. Paavi tukeutuu samalla kuitenkin myös tomistiseen (nimi viittaa keskiajan suurimpaan ajattelijaan Tuomas Akvinolaiseen) realismiin, joka on kiinnostunut asioista itsessään ja tyydyttää objektiivisuuden tarpeen.

Filosofia ei kuitenkaan yksin riitä, vaan varsinaisen lähteen tarjoaa Jumalan ilmoitus ihmisestä. Kupczak yhtyy toisen puolalaistutkijan huomioon siitä, että ruumiin teologia on ”filosofinen eksegeesi” – raamatuntulkinta, joka käyttää hyväksi filosofian saavutuksia.

Filosofinen eksegeesi

Hyvä esimerkki filosofisesta eksegeesistä on paavin tulkinta luomiskertomuksesta, lankeemuksesta ja lunastuksesta. Paavi ei tulkitse 1. Moos. 1–3:n kertomusta kirjaimellisen historiallisesti (tosin hän ei myöskään kiellä Aadamin ja Eevan tai syntiinlankeemuksen historiallisuutta), vaan häntä kiinnostaa ensimmäisten ihmisten kokemus, erityisesti ruumiillisuuden näkökulmasta.

”Jumala loi heidät kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” – ihminen on siis Jumalan kuva kaikessa ruumiillisuudessaan ja sukupuolisuudessaan, miehenä ja naisena. Ennen Eevan luomista Aadam oli yksinäinen, hän kaipasi kaltaistansa ja veroistansa kumppania. Eevan nähtyään hän huudahti ilosta. Mies ja nainen luotiin lahjaksi toisilleen, jotta he tulisivat yhdeksi lihaksi, olisivat onnellisia ja hedelmällisiä. (1. Moos. 1:27–28, 2:18–24)

Paratiisissa mies ja nainen olivat alasti eivätkä tunteneet häpeää (1. Moos. 2:25). Syntiinlankeemuksen jälkeen he kuitenkin tulivat uudella tavalla tietoisiksi alastomuudestaan ja peittivät itsensä (1. Moos. 3:7). Syntiinlankeemus teki subjektista objektin. Ruumiin välineellistäminen on synnin seurausta, ja siltä suojautuakseen ihminen peittää itsensä. Tätä uutta uhkaa kuvaavat Kristuksen sanat aviorikoksesta sydämessä jo himokkaan katseen perusteella (Matt. 5:28).

Kristuksen lunastustyö ulottuu kuitenkin myös ruumiiseen, ja aviopuolisoiden on avioliitossaan heijastettava Kristuksen ja kirkon välistä liittoa (Ef. 5:25-32). Kristus, uusi Aadam (1. Kor. 15:45) paljastaa ihmisen ihmiselle. Ihminen löytää itsensä antamalla itsensä vilpittömäksi lahjaksi toiselle, niin kuin Kristus antoi itsensä kirkolle. Näin opetti Vatikaanin II konsiili (Gaudium et Spes, 22 ja 24), eikä paavi lakannut sitä toistamasta.

Lahja ja kommuunio

Johannes Paavali II rakensi ruumiin teologiansa filosofiselle antropologialleen (jonka magnum opus on nimeltään Osoba i czyn, engl. The Acting Person): ihmisellä on valta päättää itsestään, hallita itseään (puol. termi samoposiadanie merkitsee kirjaimellisesti ”itseomistamista”). Esimerkiksi ”sukupuolivietti” on ymmärrettävä ihmisten tapauksessa aivan eri tavalla kuin eläimillä, sillä ihmisillä tuo vietti on alisteinen tahdolle. Juuri ”itseomistaminen” mahdollistaa sen, että ihminen voi tehdä itsestään vilpittömän lahjan toiselle.

Kun kristilliset aviopuolisot lahjoittavat itsensä toisilleen, he kuvastavat itse Jumalan sisäistä elämää, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki lahjoittavat itsensä toisilleen ikuisin rakkauden sitein. Lahja luo kommuunion, yhteyden.

Communio personarum eli persoonien yhteys on keskeinen termi paavin Vatikaanin II konsiiliin perustuvassa teologiassa. Hänen mukaansa avioliittoa tai perhettä ei riitä kuvaamaan sana ”yhteisö”. ”Kommuunio” ilmaisee paremmin persoonien keskinäistä sidettä, suhdetta ja ykseyttä. Kristillinen avioliitto ja perhe ovat communio personarum ja näin myös kuvastavat itse Jumalaa, joka on communio personarum.

Kristillinen avioliitto on siis Johannes Paavali II:lle enemmän kuin inhimillinen instituutio, maallinen sopimus. Se on kuva Kristuksen ja kirkon liitosta sekä kolmiyhteisen Jumalan ikuisesta sisäisestä elämästä ja rakkaudesta. Aviopuolisot on kutsuttu toteuttamaan ja välittämään tuota Jumalan rakkautta toisilleen.

Pääsiäisen seksisymboli ja Taivaan laulu

Ajatuksia Christopher Westin kirjasta Heaven’s Song – Sexual Love as it was Meant to Be

Emil Anton

Pääsiäisenä kirkko juhlii kuoleman voittoa elämästä: Kristus nousi kuolleista! Ortodoksit veisaavat: kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.

Vähemmälle huomiolle jäänee pääsiäisen aviollinen ja ruumiinteologinen merkitys: Kristus antoi elämänsä morsiamensa puolesta, pääsiäiskaritsamme Kristus uhrattiin, se sama Karitsa, jonka hääjuhlista Raamattu puhuu lopullisena päämääränämme…

Sain juuri luettua loppuun Christopher Westin kirjan Heaven’s Song – Sexual Love as it was Meant to Be (Ascension Press 2008). Siinä(kin) West viittaa melko järisyttävään seikkaan pääsiäisvigilian liturgiassa. Tiesitkö, että pääsiäiskynttilä on oikeasti (muun muassa) seksisymboli?

Kyllä. Pääsiäisvigiliassa katolisessa kirkossa suuri pääsiäiskynttilä kastetaan kastemaljaan. Kastemalja symboloi kirkkoäidin kohtua, josta pitkin vuotta kirkolle syntyy kasteessa uusia lapsia. Pääsiäiskynttilä taas symboloi maskuliinista elintä, taivaallista ylkää, joka hedelmöittää kirkon niin, että se synnyttää lapsia Jumalalle.

Vähintään yhtä graafinen oli pyhä Augustinus, joka Paavalin (Ef. 5:25) innoittamana tulkitsi Golgatan ristin Kristuksen aviovuoteeksi niin, että hänen kyljestään vuotaneet veri ja vesi olivat hänen ”hengellinen siemennesteensä”.

Niin, kristinusko on aina ollut hulluutta niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, mutta meille se on Jumalan voima (vrt. 1. Kor. 1:18). Westin kirja Heaven’s Song on siitä erinomainen, että se osoittaa teorian lisäksi myös käytännön: joka luvussa on mukana tositarina siitä, kuinka ruumiin teologia on muuttanut niin avioparien kuin pappienkin elämiä. Teoria ei riitä.

Heaven’s Song pohjautuu Johannes Paavali II:n ruumiin teologian aluksi julkaisemattomaan materiaaliin. Paavi piti 129 ruumiinteologista keskiviikkoaudienssia vuosina 1979–1984, mutta vuonna 2005 West sai tietää Michael Waldsteinilta, että paavin valmistelemassa tekstiversiossa oli itse asiassa 135 esitelmää.

Kun miehet tapasivat Krakovassa vuonna 2008 paavin sihteerin kardinaali Dziwiszin, tämä tiesi kertoa, että Johannes Paavali II oli jättänyt kuusi esitelmää pitämättä niiden hienovaraisen luonteen vuoksi. Materiaali oli ehkä liian intiimiä nuorille korville. ”Salatuissa” puheissa paavi kommentoi Laulujen laulua sekä Tobitin kirjan Tobiaan ja Saaran avioliittoa.

Heaven’s Song käsitteleekin pääasiassa näitä raamatuntekstejä. Se kertoo Taivaan laulusta, joka on Laulujen laulu, paras ja kaunein laulu. Se kertoo Tobiaan ja Saaran esimerkin avulla liturgisesta ja sakramentaalisesta aviollisesta rakkaudesta. Se sisältää myös laajoja pohdintoja Neitsyt Mariasta ruumiin teologian näkökulmasta.

Mutta silti kenties parasta kirjassa ovat ne käytännön kertomukset. Tämä kirja oli kevyempi ja helppolukuisempi kuin The Love that Satisfies ja At the Heart of the Gospel. Westin tähän asti lukemistani kirjoista taitaa mennä kolmen parhaan joukkoon yhdessä Theology of the Body for Beginnersin ja Fill These Heartsin kanssa. Suosittelen.

Jokaisen nuoren miehen taistelu

Emil Anton

Jokaisen nuoren miehen taistelu (Gefen 2006) lienee suorapuheisimpia kristillisiä kirjoja seksuaalisesta puhtaudesta. Fred Stoekerin ja Stephen Arterburnin kirja iskee suoraan nuoren miehen sydämeen… ja vähän alemmaskin. Kirjoittajat eivät pelkää puhua seksistä ja kaikesta siihen liittyvästä hyvin avoimesti.

Miesten tarinat ovat puhuttelevia. Seksielämä on liukas rinne, ja alamäki alkaa lipevistä perusteluista kuten: ”Se on ihan ok, koska rakastan häntä oikeasti. Tiedän, että menen naimisiin hänen kanssaan.” ”Miksi odottaa avioliittoa? Olemme jo naimisissa sydämen tasolla.”

Kun tämä ”sydämen tason” avioliitto sitten meneekin poikki, ei kynnys enää ole kovin korkea seuraavan tytön kanssa. Ja pian periaatteelinen mies on jo muuttunut playboyksi, joka menee sänkyyn lähes kenen tahansa kanssa. Toisen kirjoittajan tapauksessa asiat vakavoituivat entisestään, kun seksikumppani tuli raskaaksi. Mies luuli pääsevänsä pälkähästä kustantamalla abortin.

”Mitä tästä seurasi? En päässyt siitä koskaan eroon. Suru ja häpeä siitä, että painostin hänet aborttiin, melkein tappoivat minut. (…) Olin tappanut enemmän kuin vauvan. Olin tappanut elämäni, eikä mikään palannut entiselleen. Jokainen itku tai ’iskä! -huuto, jonka kuulin, nosti surun ja kärsimyksen pintaan.” (s. 107)

Mihin sitten olisi vedettävä raja? Kirja ottaa ohjeensa Paavalilta, jonka mukaan mistään siveettömyydestä ei saa kristittyjen keskuudessa olla ”puhettakaan” (Ef. 5:3, kirjan käyttämän engl. käännöksen mukaan ”pisaraakaan”). Fredin motto on olla tuottamatta Kristukselle häpeää millään tavoin. Tyypilliseen tapaansa hän antaa konkreettisia esimerkkejä:

”Ei ole nopeampaa tapaa tuottaa häpeää Kristuksen nimelle kuin työntää käsi tytön rintaliivin alle tai suudella häntä niin pitkään, ettei hän enää kykene vastustamaan lähentelyä.” (s. 209)

Erityisen paljon huomiota kirja antaa itsetyydytykselle (luvut 9–13), jota varten koko pornoteollisuus on olemassa (s. 214). Itsetyydytys liittyy lähes aina himokkaisiin fantasioihin, jotka Jeesus samastaa aviorikokseen (Matt. 5:28). Lisäksi itsetyydytys ruokkii aina lisää itsetyydytystä ja johtaa orjuuteen.

Itsetyydytys on vastakohta todelliselle seksuaaliselle kohtaamiselle, ja se jättää meidät kokemaan yksinäisyyttä ja häpeää. Itsetyydytyksen lopettamiseksi on tehtävä luja päätös, ja on lakattava ruokkimasta silmiä ja mieltä kaikenlaisella TV:n, elokuvien ja internetin pornografisilla ärsykkeillä.

”Kuinka monta nuorta miestä on työntänyt Titanicin videolaitteeseen ja masturboinut piirroskohtauksen äärellä? Kuinka monet kristityt vanhemmat ovat ostaneet tämän videon tiedostamatta, että heidän poikansa voivat harrastaa seksiä näyttelijä Kate Winsletin kanssa milloin haluavat, päivällä tai yöllä?” (s. 137)

Kirjan kirjoittajat tarjoavat tehokkaaksi aseeksi raamatunjaetta Job 31:1, joka vanhan käännöksen mukaan kuuluu: ”Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen!” (Job 31:1) Liitto merkitsee katseen kimmottamista houkuttelevista kohteista saman tien muualle.

Liiton tekeminen kestää vain nanosekunnin, mutta Pyhän Hengen avulla se voi muuttaa elämän suunnan. Seuraavan kerran, kun eteen tulee H&M:n mainosjulisteen vähäpukeinen nainen, sanot itsellesi: ”Ei, olen tehnyt liiton silmieni kanssa. Minulla ei ole mitään oikeutta katsoa tuota.”

Kirjoittajat haastavat 4–6 viikon taisteluun. Monet ovat jo tässä ajassa saaneet voiton. Tärkeintä ei ole kuitenkaan taistelun kesto, vaan se, että taistelee. Ole mies. Naiset eivät ole objekteja vaan ihmisiä. Kunnioita tulevaa puolisoasi jo nyt. Taistelun palkkana on ilo, rauha ja vapaus. Jumala rakastaa sinua ja odottaa paluutasi kuin isä tuhlaajapoikaa.

Fred kertoo muutoksesta, joka tapahtui, kun hän oli tehnyt liiton silmiensä kanssa:

”[K]oin uutta valoa ja keveyttä sielussani. Seksuaalinen syntini oli aiheuttanut niin tukahduttavan pimeyden, että kun se hävisi, ero oli lähes käsin kosketeltava. Tunsin, että Jumala rakasti minua ja hyväksyi minut.”  (s. 178)

Muina hedelminä mainitaan uudistunut rukouselämä ja uusi valo Raamatun ymmärtämiseen. Lopuksi siteerattakoon vielä kirjoittajien rohkaisun sanoja taisteluun:

Ala toimia. Valtaa seksuaalisuuden alue ja yhdistä se muuhun elämääsi. (…) Älä paina päätäsi häpeässä, jos epäonnistut. Nouse ylös, rukoile ja iske uudelleen. Älä koskaan luovuta. Jokaisella voitolla hengellinen, emotionaalinen ja fyysinen puolesi saavuttavat suurempaa tasapainoa. Lopulta saavutat täydellisen voiton. (s. 172)

Christopher West: The Love That Satisfies

Chritopher Westin kirjasta The Love That Satisfies

Emil Anton

Christopher West lienee maailmalla johtava Johannes Paavali II:n ruumiin teologian kansantajuistaja. Johannes Paavali II:n seuraaja Benedictus XVI jatkoi rakkauden tematiikan pohtimista heti ensimmäisessä paavillisessa kiertokirjeessään Deus Caritas Est, Jumala on rakkaus. Kirjassaan The Love That Satisfies (2007) West tarttuu Benedictus XVI:n ajatuksiin ja tuo ne lähelle lukijaa taatulla persoonallisella tyylillään.

West jakaa kirjansa yhdeksään lukuun, jotka käsittelevät Erosta ja Agapeta, eroottista ja jumalallista rakkautta. Benedictus XVI:n mukaan näiden välillä ei ole ylittämätöntä kuilua, niitä ei itse asiassa voi täysin erottaa toisistaan. Jumalan rakkauttakin voi kutsua erokseksi – mietitään vaikka Vanhan testamentin eroottisia kuvauksia Jumalan rakkaussuhteesta kansansa kanssa.

West tekee kirjassa paljon muutakin kuin komppaa Benedictusta. U2-fanina hän antaa tilaa Bonon haastattelulle, ja elokuvatuntijana hän arvioi syvällisesti The Truman Shown kristillistä sanomaa. Lisäksi hän avaa sydämensä ja kertoo hyvinkin henkilökohtaisia esimerkkejä perhe-elämästään ja vaikkapa työmatkaltaan, jolla hän rakastui lesboon! West paljastuu todelliseksi mystikoksi, ja Jumalan rakkaus aina vain suuremmaksi.

Jos on lukenut tai kuunnellut Westiä jo aiemmin, luvassa on jonkin verran toistoa. Jos taas on ruumiin teologian vasta-alkaja, lukuelämys voi olla mullistavampi. Kirja on helppolukuinen, mutta silti se on tavallaan jatko-osa, samoin kuin Benedictus XVI oli Johannes Paavali II:n jatko-osa. Johdatuksena ruumiin teologiaan tai ensimmäisenä West-kirjana kannattaa lukea mieluummin The Theology of the Body for Beginners tai Fill These Hearts.

Mutta jos vielä palataan itse kirjan otsikkoon. Se iskee heti sydämeen: jokainen meistä haluaa rakkautta, joka tyydyttää. Sydämemme kaipaa ikuista ja täydellistä rakkautta. Inhimillinen eros tarjoaa siitä pieniä esimakuja tai lupauksia, mutta se ei koskaan voi täyttää antamaansa lupausta eikä tarjoilla sitä alkupalan ennakoimaa juhla-ateriaa.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tuon Aterian Herra on tullut maailmaamme sitä tarjoamaan. Ensimmäiset kristityt muuten kutsuivat kokoontumisiaan agape-juhlaksi, rakkaudenateriaksi. Ehtoollisessa, eukaristiassa saamme maistaa, kuinka Herra on hyvä, saamme yhtyä ruumiillisesti loputtomaan ja täydelliseen jumalalliseen rakkauteen.

Eukaristiakin on kuitenkin vielä salattua esimakua, Herran verhottua läsnäoloa. Ensimmäiset kristityt rukoilivat myös ”maranatha”, tule, Herra Jeesus. Eukaristia viittaa ylösnousemukseen: joka yhtyy ylösnousseen Kristuksen ruumiiseen, nousee lopulta itsekin ikuiseen elämään. Kun lopulta kohtaamme Herran kasvoista kasvoihin, kun Herra tulee ja huntu otetaan pois (apokalypsis), silloin sydämemme saavat lopulta kaipaamansa. Rakkauden, joka täyttää kaikki toiveemme.

Tässä uskossa, toivossa ja rakkaudessa on hyvä elää.

Vastine Rosa Meriläiselle

Suvi P.

Kolumnissaan ”Seksuaalisella pidättyväisyydellä ei ole mitään arvoa” (21.1.) Rosa Meriläinen kuvailee elämäntapaani päättömäksi. Turhauduin, koska lähtökohtamme ovat niin erilaiset, että riittävä vastine olisi romaanin mittainen.

Taustalla ovat suuret linjat: mikä on ihminen, mikä on elämän tarkoitus, mitä on seksi.

Yhdestä asiasta olen Meriläisen kanssa samaa mieltä: oppijärjestelmä, joka estää ihmistä nauttimasta ruumiinsa iloista on huono. Oppijärjestelmä, joka välineellistää ihmisen kehon tuhoaa tuon ilon kaikista julmimmin. Seksuaalimoraalin tarkoitus on suojella kehon arvoa ja sitä kautta mahdollistaa todellinen ilo. Seksi voi olla kaunista tai rumaa riippuen siitä motivoiko sitä rakkaus vai itsekkyys.

En koe syyllisyyttä seksuaalisuudestani, vaikka olen valinnut odottaa. Se on kaunis ja elinvoimainen todellisuus, joka ei riipu siitä olenko naimisissa vai en.

Seksi ei ole minulle jotakin, jota voi ”harrastaa”. Se on persoonien yhdistymistä hengen, sielun ja kehon tasoilla. Se on kieltä, joka sanoo: ”annan itseni sinulle kokonaan ja vastaanotan sinut kokonaan”. Rakastelu on siksi aina luonteeltaan aviollista. Persoonien kohtaamista ei voi verrata syömiseen. Toinen ei saa olla pelkkä väline. En halua olla kenenkään pitsa-ateria, unipilleri tai pornoleffa. Jos suhde on vain sopimus tarpeiden täyttämisestä, se ei ole rakkautta vaan eräänlaista itsetyydytystä kaksin, missä toisen ainutlaatuinen arvo hämärtyy.

Himo orjuuttaa, rakkaus vapauttaa. Jos en voi ohjata seksuaaliviettiäni, en ole vapaa. Ohjaaminen ei ole samaa kuin tukahduttaminen. Puutarhaa hoidetaan, jotta se olisi hedelmällisempi ja kauniimpi. Samoin seksuaalivietti ajautuu kaaokseen, jos sitä ei ohjaa rakkaus. Oma tai toisen hyvä edellyttää joskus kykyä kieltäytyä.

On päätöntä ja sielutonta tuhlata kehoaan ihmisiin, jotka eivät sitä oikeasti pysty vastaanottamaan. En odota seksiä itsessään. Odotan ihmistä, joka haluaa vastaanottaa minut ja jolle haluan itseni antaa. En näe arvoa haluni opettelulla ilman sitoutumista toiseen. Haluan kyllä oppia tuntemaan kumppanini mahdollisimman hyvin, ja siihen tarvitaan aikaa sekä sitoutumisen tuomaa turvallisuutta. Voiko viulua oppia soittamaan yhdessä yössä? Jokainen ihminen on ainutlaatuinen kokonaisuus ja instrumentti.

Kaikki tai ei mitään. Ihmistä ei voi antaa tai ottaa puoliksi.

Kauneus ja terveys

Suvi P.

Kauneus, terveys ja hyvinvointi: trendikkäät kolme. Tästä huolimatta todistamme ympärillämme valtavaa vihaa kehoa kohtaan, hyväksikäyttöä, viiltelyä ja syömishäiriöitä. Harva nainen uskoo ulkomuotonsa todella riittävän. Eräs ystäväni totesi osuvasti käytyään Kauneus ja Terveys-messuilla, että ne tekivät naisena olon  oikeastaan vaikeammaksi kiinnittämällä huomioon siihen mikä omassa kropassa ei ollut vielä ollut  muodinmukaisesti kaunista ja tervettä.

Kulttuuripiirimme korostaa tasa-arvoa miehen ja naisen välillä. Ehkäisyn uskottiin tuovan tasa-arvoa naisille seksuaalisessa mielessä. Paljastavaa on minusta kuitenkin se, miten samaan aikaan erityisesti juuri naisen keho on lähes täydellisen välineellistynyt. Keho valjastetaan mainostamaan mitä kummallisempia asioita. Onko naisen keho todella vapautettu vai orjuutettu entistä pahemmin? Pornografinen aikakausi on tuotteistanut sen. Pornoteollisuus lisää lopulta kysyntää prostituutiolle, tämä taas ihmiskaupalle.

You can’t have my heart

And you won’t use my mind but

Do what you want with my body

(Lady Gaga)

Irti sydämestä ja mielestä, hengestä ja sielusta, keholle voi tehdä mitä tahansa.

Kuollut ruumis on pelkkää materiaa, aave pelkkää henkeä, mutta raamatullisen ymmärryksen mukaan ihminen on elävä persoona, jolla on paitsi keho, myös sielu ja henki. Näiden oli tarkoitus toimia keskinäisessä harmoniassa ja yhteydessä Luojaansa, mutta yhteys rikkoutui. Mitä tapahtuu, kun oikea isäntä ei ohjaksissa? Väärä paimen ei välitä laumastaan ja suden hyökätessä jättää sen raadeltavaksi (Luuk 10:12).

Ei ole vaikea huomata raatelun jälkiä sydämissämme – ehkä olemme siis seuranneet väärää paimenta? Jeesus osoittaa toiminnallaan, että hänen hyvä paimenuutensa ulottuu ihmisen kaikille osa-alueille: hän parantaa ja ohjaa hengen, sielun ja kehon tasoilla. Mikään osa ei ole arvoltaan vähäisempi, vaikka niillä onkin erilaiset tehtävät. Ne kuvastavat kenties jollakin tapaa Luojansa olemusta; Kolme Yhdessä ja Yksi Kolmessa. Jumala toimii aina parantaakseen yhteyttä, Saatana aina erottaakseen.

Kielteinen tai materialistinen kehonkuva viestii ihmisen sisäisen yhteyden hajoamisesta.  Miksi puhumme seksistä niin ala-arvoisesti? Entä ruoansulatukseen liittyvä häpäisyhuumori? Näiden  “tuhmien juttujen” taustalla on alun perin äärettömän arvokas todellisuus Jumalan luomasta ja rakastamasta kehosta. Olemme irtautuneet ja etääntyneet omasta arvostamme. Siksi olemme antaneet kehomme arvottomuuden valtaan ja häpäisemme sitä puheillamme ja teoillamme. Tämän jälkeen olomme on kenties vieläkin arvottomampi, jolloin olemme taas valmiit entistä arvottomampiin tekoihin. Joku noita tämän kehän on keksinyt.

Ihminen ja ihmisen keho saavuttaa ja menettää arvonsa suhteessa. Mikä osoittaisi suurempaa arvonantoa toiselle kuin hänen koko elämäänsä sitoutuminen ja hänen hedelmällisyytensä vastaanottaminen? Toisaalta mikä muu voisi häpäistä enemmän kuin toisen ottaminen väkisin oman tyydytyksen välineeksi?  Kun antaa itsensä, ei ole mahdollista antaa vain kehoaan, samalla antaa myös sielunsa ja henkensä. Samoin, kun hylkää tai häpäisee kehon, hylkää ja häpäisee koko ihmisen.

Apostoli Paavali kehottaa (1. Kor. 6:12-20) pysymään erossa haureudesta nimenomaan siitä syystä, että siveetön teko osuu ihmisen omaan kehoon. Vaikuttaa siltä, että hän pitää tätä juuri siksi erityisen pahana. Huomaan ihmetteleväni tätä ja samalla huomaan, että en pidä omaa kehoani läheskään niin suuressa arvossa kuin Paavali, puhumattakaan Jumalasta. Arvo tulee taas toisen antamana: keho on pyhä, koska se kuuluu Jumalalle. Paavalin mukaan Hän jopa asuu siinä!

Ihmisestä tuli elävä, kun Jumala puhalsi alussa häneen henkensä (1.Moos.2:7). Kun lankesimme rakkaudesta epäluottamukseen, menetimme elämän hengen ja meistä tuli kuolevaisia. Kuollessaan ristillä Jumala antoi meille uudestaan henkensä, antamalla ihmiseksi tulleen kehonsa. Jälleen kerran: materia ja henki ovat erottamattomat. Voimme vastata rakkauteen antamalla itsemme, myös kehomme. Pakkoa ei tietenkään ole, voimme antautua Jumalan rakastettaviksi ainoastaan vapaasta tahdosta. Silloin me olemme hänen ja hän meidän, mistä kauniina – tosin vajavaisena – kuvana on avioliitto, jossa vaimo on miehen ja mies vaimon (1. Kor. 7:4).

Hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen on pohja sille, että alamme käytännössä huolehtia itsestämme. Olemme hänen, joka on meitä rakastanut. Mikä satuttaa meitä, satuttaa häntä. Meidän kehomme ovat tulleet vihatuiksi, häpäistyiksi ja hylätyiksi – ristillä hän antaa itsensä tulla vihatuksi, häpäistyksi ja hylätyksi  tullakseen meidän rinnallemme kaikessa. Hän on ottanut omakseen sen, mikä oli meidän. Nyt me voimme ottaa omaksemme sen, mikä on hänen: iankaikkisen elämän. Ei ole tahraa, joka ei hänen rakkaudestaan puhdistuisi! Kaikki kauneus, terveys ja hyvinvointi virtaa hänen rakastavasta katseestaan, arvosta, jonka Toinen meille antaa.