Kunniakysymys

Suvi P.

Seksuaalisuus on meissä se osa, joka etsii ja synnyttää yhteyttä. Se pakottaa meidät tunnustamaan riippuvuutemme toisesta. Synnymme toisten yhteydestä, saamme ravintomme toisen rinnoilta. Lopulta olemme kaikki riippuvaisia Jumalasta, joka antaa ja ylläpitää elämän.

Seksuaalisuus paljastaa meistä kaksi puolta: antajan ja vastaanottajan. Emme voi antaa ellemme ota vastaan, emmekä voi ottaa vastaan, ellemme anna. Kuitenkin tapaamme sanoa, että on “parempi antaa kuin saada” ja “antaessaan saa”. Antaminen, joka etsii toisen etua, tulee ensin ja vasta sitten vastaanottaminen. Tästä syntyy rakkauden tasapaino, jossa jokainen on ensisijaisesti toista varten ja näin kukaan ei ole yksin.

Jumalan kuvana ihmisen seksuaalisuuden on tarkoitus ilmaista Häntä, joka on täydellinen rakkaussuhde. Jeesus ilmaisee riippuvuutensa näin: “Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne.” Suurin ja ainoa kunnia on se, jonka Toinen antaa. Jeesuksen kunnia oli tehdä Isän tahto.

C.S. Lewisin (Mietteitä psalmeista) mukaan ihmisen päämäärä kirkastaa Jumalaa ikuisesti on sama asia kuin nauttia hänestä ikuisesti. Todellinen toisesta nauttiminen on hänen kunnioittamistaan ja kirkastamistaan. Jumalan palvomisessa on kyse hänestä nauttimisesta (ei suorituksesta eikä hyväksi käyttämisestä). Nautinto kirvoittaa ylistyksen: “Miten ihanaa on sinun rakkautesi, rakkaani, valittuni! Mitä on sinun rakkautesi rinnalla viini! Ihanammin kuin kaikki balsamit tuoksuvat sinun voiteesi!” (Laul.l 4:10)

Koska rakkauden tasapainossa toinen tulee aina ensin, myös halu tuottaa toiselle nautintoa tulee kuitenkin aina ennen omaa nautintoa. Pyhän Irenaeuksen mukaan Jumalan suurin kunnia on täysin elävä ihminen. Hänen kunniansa on lahjoittaa elämä toiselle.

Voiko ihminen tuottaa Jumalalle iloa ja nautintoa? Ajatus voi tuntua meistä oudolta. Toisaalta Raamattu vilisee kielikuvia, jotka viittaavat siihen, että Jumala nauttii meistä. Yksi vahvimmista löytyy Jesajan kirjasta (62:5): “Niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.” Hän nauttii siitä, kun saa tuottaa iloa rakkaalleen.

Seksuaalisuuden tulisi ajaa meidät rakkauden tasapainoon: kohti toista. Kumppaneille on annettu suuri kunnia: he saavat nauttia siitä kun tuottavat toiselle hyvää. Mutkat suoriksi: miehen kunnia on naisen orgasmissa, naisen taas miehen. Heidän yhteinen kunniansa on suhteesta syntyvässä uudessa elämässä.

Vääristynyt seksuaalisuus kääntyy itseään vastaan eli pois yhteydestä. Himo haluaa ottaa itse sen, minkä vain toinen voi antaa. Himo etsii omaa nautintoaan, ei toisen. Tästä seuraa addiktio, koska yksin ei koskaan voi saada sitä, mitä ihminen todella kaipaa: intiimiä yhteyttä ja todellista läheisyyttä. Pelkkä sana itsetyydytys paljastaa, että kyse on tyydyttäytymisestä, ei saavutuksesta. Se ryöstää oman kunniani, joka on toisen nautinnossa sekä myös toisen kunnian, koska otan itse sen, mikä kuuluisi olla vain hänen annettavanaan. Kääntyminen kohti itseä häpäisee kehon, joka on alun perin luotu yhteyteen.

Ongelma ei kuitenkaan koske laisinkaan pelkkää sooloseksiä. Niin kauan kun pidämme nautintoa oikeutena tai kauppatavarana (emmekä lahjana), asenteemme on itseämme tyydyttävä, vaikka olisimmekin toisen kanssa. Seksi on tällöin yksinkertaisesti itsetyydytystä kaksin. Tämä vie lopulta pois myös kyvyn todella vastaanottaa toiselta. Olemme kumppanimme kanssa, mutta ajattelemme vain itseämme. Jotta voisimme puhua oikeasti rakastelusta, vaaditaan rakkauden tasapainoa: sitä että kumpikin etsii ennen kaikkea toisen etua. Se on kunniakysymys.