Puuttuva pala

Suvi P.

“Mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu uu sä voisit täyttää sen” laulaa teinitähti Robin, eikä lausahdusta voi kovin omaperäiseksi luonnehtia. Pop-kulttuurin toistuvat ilmaukset “jonkin” puuttuvan etsimisestä tulivat esille jo kreikkalaisella näytelmäkirjailijalla, Aristofaneella. Hän sepitti myytin, jossa ihmiset olivat aluksi pyöreitä kuin pallot, mutta heidän ylpeytensä vuoksi jumalat halkaisivat heidät. Näin ihmisistä tuli puolikkaita olentoja, jotka jatkuvasti etsivät puuttuvaa palastaan. Sokrateen mukaan rakkaus onkin “köyhyyden lapsi”, joka jatkuvasti etsii sitä, mitä itseltä puuttuu.

Kun tunnen sydämessäni puuttuvan palasen ja lähden etsimään sitä toisesta ihmisestä, petyn kuitenkin helposti. Hän ei olekaan sitä mitä kuvittelin, arki ei olekaan helppoa, sisälläni oleva tyhjyys ei poistunutkaan. Vaikuttaa siltä, että täydellisesti toinen toisilleen sopivia palasia ei ole olemassa. Kun petyn, myös petän helposti. “Rakkaus”, jonka piti tuoda sydämellemme täyttymys, rikkookin sitä vain lisää.

Joka puolelta kuulutetaan vastaukseksi: “Et voi etsiä onnea toisesta, ihminen on oman onnensa seppä.” Aikanaan kannatin itsekin tätä riippumattomuuden myyttiä. Pitää löytää oma sisäinen rauha, opetella ensin olemaan yksin, hyväksyä itsensä: vasta sitten kykenee tasa-arvoiseen suhteeseen.

Kun kuitenkin katsomme ympärillemme, meidän on pakko huomata, ettei mikään elollinen tai edes eloton luomakunnan osa toimi oman onnensa seppänä. Monimutkaiset ekosysteemit perustuvat sitä vastoin keskinäisiin suhteisiin ja riippuvuuteen toisista. Mikään ei elä eikä mitään synny ilman suhdetta johonkin toiseen.

Jokainen uusi ihminen tulee maailmaan miehen ja naisen välisestä yhteydestä. Jokainen ihminen syntyy täydellisen riippuvaiseksi vanhemmistaan, jotka puolestaan ovat myös täydellisen riippuvaisia toisista ihmisistä, maan antimista, ilmasta ja vedestä. Lapsi kasvaa persoonaksi, kun häntä rakastetaan. Hän ymmärtää olevansa olemassa, kun häntä kosketetaan hellästi ja katsotaan hyväksyen.

Onko meidän sitten aikuisina elettävä ikään kuin voisimme olla onnellisia yksin? Monesti itsenäistymisellä tarkoitetaan jonkinlaista riippumattomaksi tulemista. Aikuisina emme enää tarvitse vanhempiemme tuloja, kotia – entä rakkautta? Entä olemmeko me niin aikuistuneita kodistamme maapallosta, että elämme ikään kuin emme tarvitsisi sitäkään?

En suostu uskomaan, että onni löytyy itsestä. En usko ihmisen enkä minkään muunkaan riippumattomuuteen. Ainoastaan suhteessa Toiseen voimme tietää, keitä itse olemme.

Palaamme lähtöpisteeseen. Kaipaamme yhteyttä, etsimme puuttuvaa palasta mutta huomaamme, että elämänjano tuottaa kärsimystä ja pettymystä. Täytyykö janosta luopua vai onko jossain sittenkin vettä?

Myös Raamatun luomismyytti puhuu ihmisestä kahtena palasena. Ihminen, Jumalan kuva, on mies ja nainen yhdessä. “Ei ole miestä ilman naista, eikä naista ilman miestä”, sanoo Paavali. Samaan tapaan kuin Kolmiyhteinen Jumala on persoonien välinen suhde, mies ja nainen ovat samaan aikaan kaksi persoonaa ja samaan aikaan niin yhtä, että heidän rakkaudestaan syntyy kolmas persoona. He elivät alasti ilman häpeää niin kauan kuin elivät luottamuksessa Luojaansa.

Olennainen osa Raamatun alkukertomusta on kuitenkin se traaginen käänne, että ihmisen suhde Jumalaan, kumppaniinsa sekä koko luomakuntaan jollakin tapaa rikkoutui. Siksi voimme nykyäänkin todistaa ympärillämme rikki menneitä sydämiä, köyhtynyttä maaperää, sotia ja kuolemaa. Meiltä puuttuu rakkautta, puuttuu sen tuomaa turvallisuutta ja luottamusta, joka poistaa häpeän. Janomme on tervettä, koska meiltä puuttuu elävää vettä.

Ei ihme, että kristityt, eritoten kirkkoisä Augustinus, ovat tulkinneet, että kaikki kaipauksemme kohdistuu lopulta Jumalaan. Ei tosin pelkkään persoonattomaan ideaan, vaan todelliseen ja elävään, Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja Augustinuksen Jumalaan. Häntä, joka kutsuu nimeltä minutkin. Ainoastaan hänen rakkautensa voi tehdä meidät vapaiksi rakastamaan toisiamme.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin oman sisäisen rauhan nikkarointi. On nimittäin totta, että vastaus siihen, keitä me olemme, on Toisen käsissä. Mutta jos etsimme sitä pelkästään rikkinäisten ihmisten taholta, emme koskaan tule saamaan tyydyttävää vastausta. Kun meillä kaikilla on kova jano, emme osaa auttaa toisiamme.

Jeesus lupaa, että joka juo hänen antamaansa vettä, ei enää koskaan ole janoissaan, vaan siitä vedestä tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä (Joh.4:14). Itsekseni en tuota vettä voi hankkia tai ansaita, olen riippuvainen Hänestä, joka voi antaa tuota vettä. “Joka elämänsä minun tähteni kadottaa, sen löytää”, sanoo Jeesus. Kun etsin itseäni, hävitän itseni. Kun etsin häntä, joka minut loi, löydän itseni koska hän on ensin löytänyt minut.

Ymmärrettyäni, että minut on löydetty, voin alkaa aidosti rakastaa toisia silloinkin, kun he eivät vastaa odotuksiani. Jumala kutsuu minua oman esimerkkinsä mukaan yhä suurempaan haavoittuvuuteen, ei riippumattomuuteen. Jeesus oli täydellisen riippuvainen Isästä ja täydellisen kuuliainen hänelle omasta tahdostaan. Heidän yksimielinen tahtonsa oli, että hän antautuisi täysin ihmisten käsiin, riippuisi heidän ristillään ja ottaisi vastaan heidän iskunsa.

Jeesus tiesi kuka hän oli, siksi hän radikaalilla tavalla kykeni palvelemaan toisia, tekemään alhaisimman palvelijan tehtävän: “Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. ” (Joh 13:4-5)

Jumala kutsuu meitä vastaanottamaan elävän vetensä ja pesemään sillä toistemme likaiset jalat, olemaan hänen lahjansa toisille. Meillä kaikilla on paikkamme ja tehtävämme maailmassa, mutta voimme palvella aidosti vasta kun Jumala näyttää meille keitä todella olemme ainutlaatuisina persoonina. Hengellinen kasvu tapahtuu samoin kuin inhimillinenkin: opimme rakastamaan, kun meitä rakastetaan. Kun tiedämme millainen oma sydämemme on, voimme myös ymmärtää mistä suuremmasta kokonaisuudesta se on palanen. Olemme osa Jumalan luomasta palapelistä! Meitä kutsutaan rakentumaan elävinä kivinä siihen hengelliseen rakennukseen, jonka kulmakivenä on Jeesus (1. Piet. 2:4-10).

Ilman kulmakiveä rakennus sortuu, mutta kun tunnemme kulmakiven tuoman turvan ja lujuuden, voimme alkaa rakentua hänen päälleen. Vaikka vain yksi on elämämme kulmakivi, olemme silti myös riippuvaisia muista kivistä: yksin meistä ei ole rakennukseksi. Emme enää ole orpoja vaan kasvamme perheessä. Emme puutu muilta eivätkä he meiltä. Emme enää elä puutteessa vaan yltäkylläisyydessä, josta voimme antaa.

Rohkea ja siveä pukeutuminen

Suvi P.

Dressember on kuukausi, jona juhlitaan naiseutta ja kauneutta pukeutumalla mekkoihin. Kampanjan tarkoitus on kerätä rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön International Justice Missionin kautta.[1]

Dressemberin kunniaksi ajattelin kirjoittaa ajatuksiani niinkin trendikkäästä aiheesta kuin siveästä pukeutumisesta. Sanana siveys herättää kenties länsimaalaiselle naiselle epämiellyttäviä ja jopa alistavia mielikuvia burkhista ja nunnakaavuista. Siveyden jännittävyys ja elinvoimaisuus valkeni minulle henkilökohtaisesti yllättävältä taholta – paavi Johannes Paavali II:n (1920–2005) kirjoituksista. Hänen ajatuksensa ovat olleet kimmokkeena lähteä pohtimaan asiaa.

Päinvastoin kuin saattaisi kuvitella, siveellinen pukeutuminen ei ole suoraan verrannollinen sen peittävyyteen. Alastomuus ei ole ongelma, ongelma on välineellinen suhtautuminen toisen kehoon. Siveys suojelee persoonaa, jota ei koskaan tule käyttää välineenä. Jason Lepojärvi kirjoittaa Hyvejohtajuus-blogissa: “Jos seksuaalisuus on puutarha, siveys on sen elinvoima ja puutarhuri.”[2] Siveys on voimaa, joka ohjaa, ravitsee ja vapauttaa seksuaalisuutta niin että opimme rakastamaan. Ennen kaikkea sen tulee näkyä teoissa, asenteissa ja tavoitteissa – vasta sitten pukeutumisessa.

Siveys on lahja kummallekin sukupuolelle. Mies on tietenkin aina vastuussa siitä miten katsoo naista täysin riippumatta siitä miten hän pukeutuu. Toisaalta nainen on vastuussa myös siitä mihin hän pukeutumisellaan pyrkii. Jos hän yrittää pukeutumisellaan “myydä” itseään, hän loukkaa omaa arvoaan sekä myös sen ihmisen arvoa, jonka mielenkiintoa hän havittelee.

Paavali sanoo, että peitämme erityisen säädyllisesti ne kehonosat, joita häpeämme (1. Kor. 12:23). Häpeä on Johannes Paavali II:n mukaan ikään kuin puolustusmekanismi välineellistä katsetta vastaan. Viikunanlehdet tulivat kuvioihin heti, kun syntyi pelko joutumisesta toisen välineeksi.

Vaatteet ovat siis langenneessa maailmassa tarpeen, voi tulla kylmä, voi tulla helle, voi tulla häpäistyksi. Jumala osoittaa huolenpitonsa tekemällä Aadamille ja Eevalle nahasta vaatteet heti, kun he ovat joutuneet pois paratiisista (1. Moos. 3:21).

Vaatteet ovat lankeemuksen ohella vahva symboli myös pelastuksessa. Karitsan häihin eli taivaaseen tarvitaan kunnon häävaatteita (Matt. 22:11–14). Ilmestyskirjassa paljastuu, miten morsiuspuvun voi saada: pelastettuja kuvataan joukkona, jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. (Ilm. 7:13–16) Jeesus on lähde, jossa kestää pestä vaikka kuinka likaiset vaatteet, himot, häpeät, pelot ja kaikki. Samoin kuin Isä puki Aadamin lankeemuksen jälkeen, hän pukee meidät Jeesuksen pelastavan työn jälkeen: tällä kertaa häävaatteisiin! Morsiuspuku viittaa johonkin kauniiseen ja puhtaaseen – rakkauteen himon sijaan.

Vaatteiden symboliikasta takaisin arkipäivään. Miten minun tulisi pukeutua ja miksi? 24-7-rukousliikkeen runomuotoisessa näyssä kuvataan Jumalalle elävää sukupolvea muun muassa näin: “They wear clothes like costumes to communicate and celebrate but never to hide.”[3]

Onko todellisesti rohkea kaula-aukko paljastava vai peittävä? Ehkä olennaista on se, mitä se paljastaa ja mitä se peittää. Nainen voi paljastaa ulkoisen kehonsa peittääkseen sielunsa ja toisaalta peittää sen paljastaakseen sielunsa. Rohkeinta on minusta paljastaa sydämensä. Oman kulttuurini rajoissa ja mahdollisuuksissa haluaisin kiinnittää ihmisten huomion ensisijaisesti siihen, kuka olen, en siihen, millainen vartalo minulla on. Haluaisin, että Jumalan minuun laittama luovuus, kauneus ja monimuotoisuus voisi tulla pukeutumiseni kautta esiin.

Pukeutuminen voi olla keino etsiä huomiota, yritys saada muut kertomaan, että olen arvokas. Toisaalta pukeutuminen voi olla myös tapa kertoa muille, että tiedän olevani arvokas. Lopulta vain Jumala voi kertoa minulle oman arvoni. On oma tehtäväni pitää siitä kiinni. Jos muilta keräämäni huomio osoittautuukin pelkäksi himoksi, se ei kerro minulle omasta arvostani mitään vaan päinvastoin häpäisee sen.

Haastaisinkin erityisesti miehet antamaan naisille huomiota heidän koko persoonansa perusteella, huomaamaan heidät kehoina, sieluna ja henkinä. Kutsukaa meitä kauniiksi, mutta älkää pelkästään ulkomuotomme perusteella! Katsokaa meitä silmiin, katsokaa, mitä kehomme kertovat sydämestämme. Ehkä silloin vähenisi himoitsevan huomion haku. Kun tottuu laatuviiniin, ei halpa enää kelpaa.

---

[1] http://www.dressember.net

[2] http://www.hyvejohtajuus.fi/11438/voivatko-miehet-ja-naiset-olla-vain-ystavia/

[3] http://www.24-7prayer.com/about/thevision-en

Popcakin poikkeukselliset parit – 7 polkua parempaan seksiin

Emil Anton

Avioliittoneuvoja Gregory Popcakin erinomainen kirja The Exceptional Seven Percent paljastaa parhaiden avioliittojen salaisuudet ja antaa sekä teoreettista että käytännöllistä apua avioelämän parantamiseen.

Kirjan luvut käsittelevät poikkeuksellista uskollisuutta, rakkautta, palvelemista, suhdetta, neuvottelutaitoa, kiitollisuutta, iloa ja seksuaalisuutta. Tässä lyhyessä katsauksessa keskityn viimeiseen.

Popcak hahmottelee ensin teoreettisella tasolla viisi katsomuksellista lähestymistapaa seksiin, joista ensimmäinen on ”huonoin” ja viimeinen ”paras”:

1. Negatiivinen materialismi – ruumista ja seksuaalisuutta pidetään pahana ja likaisena asiana

2. Positiivinen materialismi – ruumista ja seksuaalisuutta pidetään hyvänä, mutta silti vain ”asiana”

3. Interpersonalismi – seksuaalisuus aletaan liittää suhteeseen, uskollisuuteen ja kommunikaatioon

4. Humanismi – seksuaalisuus ei ole jotain, mitä pari ”tekee”, vaan jotain, mitä he ”ovat”

5. Pyhä seksi – seksuaalisuus ilmentää aktiivista hengellistä elämää

Seuraavaksi Popcak antaa seitsemän käytännöllistä vinkkiä tai ”polkua” poikkeukselliseen seksielämään.

1. Suojelkaa toistenne arvokkuutta. Toisen vähättely ja välineellistäminen on korvattava kehuilla ja hellyydellä.

2.  Ole palvelija. Valittamisen ja vaatimusten sijasta on annettava itsensä kokonaan – myös makuuhuoneen ulkopuolella.

3. Suhtaudu rakasteluun iloisesti. Seksi on vihkivalojen uudistamista, rakkauden juhla, ei pelkkä toimenpide.

4. Rakasta haavoittuvasti. Heitä seksilelut pois ja kerro puolisollesi vilpittömästi, mistä pidät, miten ja milloin. Katso puolisoasi suoraan silmiin orgasmin hetkellä.

5. Pidä joskus taukoa. Seksipaasto tekee hyvää seksielämälle: se kasvattaa ruokahalua (seksi maistuu sen jälkeen paremmalta) ja se opettaa etsimään muita tapoja osoittaa rakkautta.

6. Hyväksy rakkauden luova voima. Suhtaudu lastensaannin mahdollisuuteen merkkinä rakkauden voimasta. Poikkeuksellinen seksi vaatii, että kumppanit hyväksyvät toisensa kokonaan.

7. Rakastajan rukous. Rukoile ennen rakastelua ja suhtaudu rakasteluun fyysisenä rukouksena, jonka kautta Jumalan rakkaus ilmoittaa itsensä.

”En minäkään sinua tuomitse”

Suvi P.

Tämä teksti on jokaiselle, jolla on välillä tuomion kivi kädessään ja syyllisyys sisimmässään. Tämä on myös jokaiselle, joka kokee olevansa tuomioiden ympäröimä ja jonka toiset haluaisivat kivittää. Ja jos vaikka tuntisit joitain tämän blogin tekstejä lukiessasi olevasi tuomittu, tämä on sinulle!

Taannoin eräs nuori mies totesi minulle asiasta keskustellessamme, että ”mahdollisuus odottamiseen meni jo”. Koska tiedostan, että suurin osa ihmisistä menettää neitsyytensä ennen kuin lukee katolisesta tai muustakaan seksuaalietiikasta, haluan kirjoittaa siitä uudesta mahdollisuudesta, joka on joka päivä ja jokaiselle voimassa.

Uskaltaisin väittää, että jokainen ihminen syyllistyy enemmän tai vähemmän toisen kehon tai muun osan välineellistämiseen. Tämä voi tapahtua yhtä hyvin avioliitossa, odottaminen sinänsä ei vielä takaa mitään. Meidän on jatkuvasti kasvettava ja opittava uutta toisten persoonien arvosta.

Olemme kaikki samassa maailmassa, samojen haasteiden edessä. Kaikilla on historiansa ja virheensä, mutta oleellista on se, mihin päin tulevaisuudessa lähdemme.

Odottamisen ja yksiavioisuuden vaihtoehto ei ole koskaan lopullisesti menetetty. Ei, vaikka olisit menettänyt neitsyytesi 13-vuotiaana. Ei, vaikka et kykenisi laskemaan kumppaneittesi määrää. Ei, vaikka olisit pettänyt kumppaniasi satoja kertoja. Ei, vaikka olisit koukussa pornoon. Ei, vaikka myisit seksiä. Ei, vaikka kulkisit ilotaloissa. Päinvastoin. Aina voi muuttaa suuntaa.

Jeesus tunnetusti vietti aikaansa ”julkisyntisten” kuten tullimiesten ja ilotyttöjen parissa. Aikansa uskonnollisia johtajia hän kutsui kalkituiksi haudoiksi, jotka ovat ulkoa kauniita mutta sisältä täynnä kuolleita luita ja saastaa. Voisin kuvitella, että Helsingissäkin hän valitsisi yökerhot mieluummin kuin kirkot.

Ne, jotka olivat rehellisiä kohdatessaan Jeesuksen, muuttivat usein lopulta spontaanisti suuntaansa. Ehkä hän näytti heille heidän oman sydämensä jollakin salaperäisellä tavalla. Aina emme kuitenkaan tiedä lopputulosta. Esimerkiksi aviorikoksesta syytetyn naisen Jeesus pelasti tulemalla paikalle ja kysymällä kivittäjäjoukolta, kuka heistä oli synnitön. Kun kukaan ei tuominnutkaan häntä, Jeesus sanoi naiselle: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” Meille ei kuitenkaan kerrota, miten tämä naiseen vaikutti ja mitä hän myöhemmin valitsi.

Minä en voi heittää kivellä ketään. Jokainen meistä on kuin tuo nainen tuomiolla. Ainoa, joka voi todella tuomita, on Jeesus, joka vapauttaa tuomiosta. Häntä ei kiinnostanut naisen menneisyys vaan tulevaisuus. Ei hän kehottanut naista jatkamaan itseään tuhoavalla tiellä. Jokaiselle tapaamalleen hän antaa toivon ja tulevaisuuden. Kysymys on: uskallammeko me myös itse jättää menneisyytemme? Se, että on aiemmin satuttanut itseään, ei ole mikään peruste sille, että pitäisi jatkossakin satuttaa. Mitä enemmän sinuun on sattunut, sen enemmän saat iloita, kun haavat paranevat!

Meidänkin kohdalla tarina jää avoimeksi – mitä me valitsemme tehdä vapaudella, joka meille joka hetki aina uudestaan annetaan?

Ihmiskaupan juurilla

Suvi P.

Arviolta 27 miljoonaa ihmiskaupan uhria elää maailmassa tällä hetkellä, suurin osa heistä naisia ja lapsia. Ihmiskauppa on nykyään nopeimmin kasvava rikollisuuden muoto ja heti huumebisneksen jälkeen merkittävin myös taloudellisesti.¹ Merkittävä osa ihmiskaupan uhreista työskentelee seksibisneksessä, joka on pitkälti taitavasti organisoitujen rikollisjärjestöjen käsissä.² Myös pornoteollisuudessa työskentelee kasvava määrä ihmiskaupan uhreja.³

Ihmiskauppa ja seksin ostaminen on Johannes Paavali II:n mukaan utilitaristisen eli välineellisen etiikan räikein ilmentymä, joka on suorassa sodassa persoonan ainutlaatuista arvoa vastaan. Siinä toinen ihminen tai hänen kehonsa kirjaimellisesti ostetaan. Meistä kuitenkin saattaa tuntua siltä, että ihmiskauppa rikoksena on aika kaukana omasta todellisuudestamme.

Näin ei ole ensinnäkään siitä syystä, että myös Suomi on ihmiskaupan kohde-, rekrytointi- ja kauttakulkumaa.⁴ Samalla kadulla kanssamme saattaa hyvinkin kävellä ihmiskaupan uhri tai asiakas. Kuitenkin todellisuus, joka mahdollistaa ihmiskaupan, menee rikostilastoja syvemmälle. Orjuuden historia ulottuu aivan ihmisen olemassaolon alkumetreille.

Raamatun luomiskertomuksen mukaan ihminen valitsi hankkia oman tietonsa hyvästä ja pahasta luottamatta Jumalaan ja hänen hyvyyteensä. Näin hän rikkoi luottamuksensa ja suhteensa Luojaansa ja sitä kautta muihin luotuihin, ennen kaikkea kumppaniinsa. Aikaisemmin Eeva ja Aadam olivat nähneet toistensa koko persoonan arvon ”ilman häpeää”. He ymmärsivät luonnostaan oman kehonsa ja toisen kehon lahjaluonteen. Heidän ei ollut mahdollista ajatella toista vain välineenä oman hyödyn tavoittelemiseen. Johannes Paavali II:n mukaan häpeän kuvaan astuminen kertookin juuri siitä, että pelko oman persoonan hyväksikäyttämisestä tuli aiheelliseksi.

Jeesuksen sanat ”Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matt. 5:28) kertovat juuri toisen katsomisesta kauppatavarana lahjan sijaan. Katse, joka ei kunnioita persoonan koko arvoa, on jo ihmiskaupan alkujuuri. Tämä katse on portti, josta lähtee tie kohti toisen lisääntyvää välineellistämistä. Tuon matkan varrelta löytyvät myöhemmin pornoteollisuus ja seksiorjuuskin. Suurin osa meistä ei tietenkään kovin pitkälle tuota tietä kulje, mutta silti on hyvä tunnistaa väärä tienviitta heti kun se esiintyy.

Johannes Paavali II:n seksuaalietiikka on kulkemista nimenomaan päinvastaiseen suuntaan. Se on taistelua ihmiskauppaa vastaan myös sen kaikista alkeellisimmissa muodoissa. Toinen ihminen on aina lahja, ei koskaan väline tai kauppatavara. Usein emme kuitenkaan huomaa käyttävämme toisia hyväksemme. Esimerkiksi jos mies ja nainen ovat seksisuhteessa toistensa kanssa ilman sitoutumista, he tahtomattaankin ilmentävät jonkinasteista välineellistä suhtautumista toisiinsa. Jos kumppanin voi edes periaatteessa jättää tai vaihtaa toiseen ei kysymyksessä ole rakkaus vaan ennemminkin sen vastakohta. Kaiken, minkä omistaa, voi vaihtaa, mutta koska rakkaus ei ole omistamista eikä kohdistu yksittäisiin ominaisuuksiin vaan koko persoonaan, aito rakkaus johtaa aina yksiavioisuuteen. Kumppania ei voi korvata eikä vaihtaa, koska hän on ainutlaatuinen.⁵ Häntä ei voi myöskään ”testata”.

Kauppatavara-ajattelu ei näy pelkästään suhtautumisessa toisen ihmisen kehoon vaan myös muihin hänen ominaisuuksiinsa. Persoonan tarkasteleminen vain yhden ominaisuuden perusteella rikkoo aina hänen kokonaisvaltaisuuttaan, oli tuo ominaisuus mikä tahansa. Nainen, joka haluaa hyötyä miehensä suvun rikkauksista tai hyvästä urasta rikkoo yhtä lailla miehen persoonaa vastaan. Vaikka hän valitsisi parisuhteen pelkästään miehen ystävällisyyden tai rehellisyyden vuoksi mutta ei koko persoonan, sekään ei ilmentäisi rakkautta.

Itse asiassa välineellinen ajattelutapa, jota koko talousjärjestelmämmekin edustaa, on iskostunut niin syvälle meihin, että meidän saattaa olla hyvin vaikea huomata sitä. Laskemme ”hyötyjä” ja ”haittoja” ihmissuhteissamme. Kun mietimme, saammeko tarpeeksi jostakin ihmissuhteesta tai onko joku ystävämme tarpeeksi sitä tai tätä, olemme jo välineellistäneet hänet. Toki välineellistämme myös itseämme aina kun tarjoamme jotakin ”palvelua” tai ominaisuutta ilman koko pakettia.

Meitä kaikkia kutsutaan kantamaan kortemme kekoon ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Orjuuden aika on kaikkea muuta kuin ohi. Tämä tarkoittaa yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista, kansalaisaktivismia, vapaaehtoistyötä ja lakiehdotuksia. Samalla se tarkoittaa koko välineellisyyden haastamista myös omassa sydämessämme. Ensin meidän täytyy huomata olevamme väärällä tiellä, sitten kääntyä ja kulkea koko matka takaisin aina siihen risteykseen, jossa alun perin lähdimme väärään suuntaan. Vaikka olisimme kulkeneet kuinka kauas, aina on mahdollisuus kääntyä.

Ihmiskauppaa on olemassa, koska sille on kysyntää. Kysyntä saa alkunsa toisen ja itsemme välineellistämisestä tavalla tai toisella. Tietenkin suuri osa välineellistämisestä on vielä kaukana orjabisneksestä. Mutta joitakin niistä samoista siemenistä, jotka ovat tuon bisneksen kasvattaneet, voi olla omassakin elämässämme. Mieheksi ja naiseksi – blogin tarkoitus on kertoa ihmisen persoonan kokonaisvaltaisesta ja luovuttamattomasta arvosta ja kutsua meitä kaikkia varjelemaan sitä joskus radikaaleinkin tavoin. Välineellistyminen on läsnä lähes kaikkialla, joten myös taistelua persoonan arvosta käydään kaikkialla. Taistelu ei ole toivoton, koska emme ole siinä yksin – Jumala on aina luotujensa puolella. Hänen tavoitteensa on ollut aina vapauttaa orjuutetut, olivat he sitten toisten ihmisten tai omien syntiensä, yhteiskuntien tai demonien orjuuttamia. Lopulta Ihmeellinen Armo on se, joka meidät jokaisen orjuudesta sekä orjuuttamisesta vapauttaa, kuten entinen orjalaivan kapteeni ja kääntymyksensä jälkeen pastori John Newton tunnetussa laulussaan Amazing Grace meille kertoo.

1  http://www.stopthetraffik.org/the-scale-of-human-traffiking

2  Måns Enqvist, Vähemmistövaltuutetun ihmiskaupparaportoija, http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/weblehti/fi/juttuarkisto/artikkelit.php?we_objectID=8207

3 http://www.relevantmagazine.com/reject-apathy/loss-innocents/justice-side-porn

4  Vähemmistövaltuutetun ihmiskaupparaportoija, 2010, Ihmiskauppa ja siihen liittyvät ilmiöt sekä ihmiskaupan uhrien oikeuksien toteutuminen Suomessa.

5  Frankl, 1982, Olemisen tarkoitus, s. 196

Miksi ”ei” masturbaatiolle?

Viisi sekulaariargumenttia masturbaatiota vastaan

Emil Anton

Avioliittoneuvoja Gregory Popcak kirjoittaa kirjassaan Holy Sex! seksin saloista, ja se onkin ruumiin teologian erittäin käytännöllinen sovellutus. Yli 300-sivuisessa kirjassa olisi paljon mielenkiintoista, ja voi hyvin olla, että tulevaisuudessa kirjoitan kirjasta lisää ajatuksia. 

Nyt haluaisin vain kiinnittää huomiota mielenkiintoiseen kohtaan, joka käsittelee itsetyydytystä eli masturbaatiota. Tämä ei suinkaan ole kirjan keskiössä, vaan kyse on vain viidestä sivusta kirjan loppupuolella. Asia on kuitenkin äärimmäisen tärkeä tuoda esiin yhteiskunnassa, jossa itsetyydytystä markkinoidaan kaikin puolin hienona asiana.

Väestöliiton mukaan itsetyydytys on ”hyvä keino löytää oman yksityisen nautinnon lähteet ja rentoutuminen”, se on on ”todellista turvaseksiä”, jossa ei ole ”mitään hävettävää” ja joka ”ei vaikuta haitallisesti kehoosi”. Ainoa varoituksen sana koskee itsetyydytystä pakkomielteenä. 

New Yorkin yliopiston emeritusprofessori Paul Vitz puolestaan on esittänyt viisi psykologiaan perustuvaa sekulaariargumenttia masturbaatiota vastaan. Niiden pohjalta Popcak kertoo masturbaatiosta puolen, josta emme Väestöliitolta kuule: 

1. Mastrurbaatio on narsistista. Psykologi Martin Seligman argumentoi kirjassaan Authentic Happiness onnellisuuden juurtuvan muiden läheiseen kohtaamiseen ja suhteen syventämiseen heidän kanssaan. Toisin sanoen, mitä itsekeskeisempi on, sitä onnettomammaksi lopulta tulee. Masturbaatio ottaa itselleen lahjan, joka on tarkoitettu johtamaan yhteyteen toisen kanssa. Se johtaa siis pois autenttisen onnellisuuden polulta.

2. Masturbaatio on regressiivistä. Paul Vitz sanoo masturbaation olevan itsensä lohduttamisen strategiana verrattavissa peukalon imemiseen. Kuten Väestöliitto sanoo, se voi tuoda ”lohtua ja turvaa” – monet vetäytyvät siihen elämän stressin ja ongelmien keskellä. Mutta aikuinen tapa käsitellä elämän ongelmia on yrittää ratkaista ne, ei vetäytyä pimeään huoneeseen pornolehtien ja vessapaperin kanssa.

3. Masturbaatio on addiktoivaa. Masturbaatio stimuloi keinotekoisesti aivojen nautintokeskuksia ja vapauttaa seksuaaliseen tyydytykseen liittyviä kemikaaleja, jotka sitouttavat ihmistä seksikumppaniin. Mutta masturbaatiossa ei ole ketään, keneen sitoutua: on vain itsetyydytyksen akti. Mitä enemmän ihminen siis masturboi, sitä enemmän hän haluaa masturboida, siihen pisteeseen asti, että ilman masturbaatiota hän alkaa olla ärsyyntynyt. 

4. Masturbaatio on esineellistävää. Pornografia on pitkälti olemassa masturbaatiota varten, mikä tarkoittaa sitä, että masturbaatio on vastuussa lukemattomien ihmisten pornografisesta esineellistämisestä. Masturbaatio ja siihen liittyvät mielikuvat opettavat ajattelemaan, että toiset ihmiset ovat olemassa oman seksuaalisen tyydytyksen vuoksi. Sivuvaikutuksena masturbaatio vahingoittaa kykyä harmonisoida omaa seksuaalista kiihtymistä oikean partnerin kiihtymisvauhdin kanssa. 

5. Masturbaatio on progressiivista. Niin kuin kaikissa addiktioissa, tarve kasvaa kasvamistaan. Masturboivat ihmiset tarvitsevat tavallisesti yhä vahvempia ärsykkeitä saadakseen tarvittavan tyydytyksen (kovempaa pornografiaa, uusia leluja). Ihminen voi alkaa pitää masturbaatiota käytännössä kaikkea muuta tärkeämpänä. Kenties naurettavaa, mutta sellaisia addiktiot ovat.

Popcakin analyysin valossa Väestöliiton opetus paljastuu pahasti harhaanjohtavaksi. Pakkomielteen mahdollisuus tunnustetaan, ja siinä tapauksessa kehotetaan soittamaan Väestöliiton neuvontapuhelimeen, mutta koko muu artikkeli käytetään masturbaation ylistykseen. Mitä olisi ajateltava päihdevalistusjärjestöstä, joka kirjoittaisi jotenkin näin: 

Tupakka ja huumeet ovat upea tapa saada hienoja kokemuksia ja rauhaa stressaavaan elämään. Niiden käytössä ei ole mitään vahingollista. Joskus niistä kuitenkin voi tulla pakkomielle, ja siinä tapauksessa kannattaa soittaa palvelunumeroomme.

 Väestöliiton palvelunumeron voi jättää rauhaan, sen sijaan suosittelen lämpimästi Popcakin kirjaa.

Rakkauden mysteeri käytäntöön

Ajatuksia Edward Srin kirjasta Men, Women and the Mystery of Love 

Emil Anton

Karol Wojtyłan Rakkaus ja vastuu on varmasti yksi tärkeimmistä seksuaalieettisistä kirjoista ja suuri tämän sivuston innoittaja, mutta se on kieltämättä raskasta ja vaikeaa filosofista tekstiä. Suomeksi kirjaa ei ole, mutta olen itse aiemmin yrittänyt poimia teoksen pääajatuksia kaksiosaiseen kirja-arvioon (ks. osat 1 ja 2).

Englanniksi Christopher West on kirjoittanut laajasti Johannes Paavali II:n ruumiin teologiasta, mutta sitä edeltävästä ja pohjustavasta Rakkaus ja vastuu -kirjasta ei ole ollut samalla lailla saatavilla populaarimateriaalia. Siksi Edward Srin kirja Men, Women and the Mystery of Love (Servant Books 2007) on erittäin tervetullut lisä markkinoille.

Sri korostaakin nimenomaan Rakkaus ja vastuu -kirjan käytännöllisyyttä. Hän korostaa sitä ehkä jopa liikaa ja antaa melkein sellaisen kuvan, että itse Rakkaus ja vastuu olisi jonkinlainen käytännön opas, mitä se ei suinkaan ole, vaan hyvin filosofinen ja abstraktille tasolle jäävä pohdinta. Mutta Sri on täysin oikeassa siinä, että kirjan ajatukset voivat mullistaa käytäntömme, jos osaamme soveltaa niitä siihen.

Sri osaa todella kääntää Karol Wojtyłan filosofiset käsitteet ymmärrettävälle kielelle arkiesimerkkien avulla. Hän puhuu sukupuolivietistä, kiintymyksestä, tunteellisuudesta ja aistillisuudesta, ystävyydestä, lahjan laista, siveydestä ja puhtaudesta, ja lopuksi myös ehkäisystä. Kaikessa taustalla on persoonan arvokkuuden teema.

Miten persoonan arvokkuuden teema valaisee esimerkiksi käytännön kysymystä siveellisestä pukeutumisesta? Sri selittää, että pukeutumisessa ei niinkään ole kysymys muiden mahdollisesti tekemistä synneistä, vaan omasta arvokkuudesta, siitä, ettei tule hyväksikäytetyksi, olkoonkin että hyväksikäyttö tapahtuisi vain vieraan henkilön ajatuksissa.

Vastaavasti toiselle osapuolelle eli ”katsojalle” Sri selittää hyvin paavin ajattelun pohjalta, missä menee vääränlaisen himoitsemisen raja. Hän erottelee kolme tasoa siinä, miten seksuaalisesti viehättävään näkyyn voi reagoida. Ensimmäinen on täysin spontaani aistireaktio, kun vaikkapa mies näkee kauniin naisen kävelevän kadulla vastaan. Mies tunnistaa naisen seksuaalisen arvon, kauneuden, viehättävyyden.

Toinen taso on ensimmäisen jatke, nimittäin halu näitä seksuaalisia arvoja kohtaan. Tämä saattaa syntyä tai olla syntymättä, kun näkee kauniin naisen, ja vielä tässä vaiheessa tahto ei ole varsinaisesti päättänyt mitään. Miehessä vain alkaa kyteä halu naisen ruumista kohtaan. Tämä on ratkaiseva hetki, sillä seuraavaksi tahdon on reagoitava: suostuako tähän vai ei.

Toisella tasolla ei vielä ole kyse synnistä, vaan synti eli toisen persoonan arvon loukkaaminen tulee peliin siinä vaiheessa, jos tahto suostuu syttyvään himoon ja mies (tai nainen) alkaa tietoisesti käyttämään toisen ruumista hyväkseen ajatuksissaan nautinnon saavuttamiseksi tai lisäämiseksi. Tämä on kolmas taso.

Mies toimisi oikein muistuttaessaan tässä vaiheessa itseään naisen persoonasta, siitä että hän on enemmän kuin ruumis ja että todellinen rakkaus vaatisi myös objektiivisen siteen eikä pelkkää subjektiivista mieltymystä. Oikea reaktio olisi kääntää katse muualle, mieluiten taivaaseen (”Kiitos, että olet luonut noin kauniin olennon! Kaikkea hyvää hänelle!”).

Entä miten persoonan arvokkuuden teema valaisee kysymystä ehkäisystä? Sri selittää Wojtyłaa seuraten, että ehkäisyssä loppujen lopuksi torjutaan persoona. Syntiä tässä ei niinkään ole jonkin kielletyn välineen käyttö, vaan koko persoonan välineellistäminen – kieltäytyminen kohtaamisesta toisen persoonan kanssa sellaisena kuin hän on.

Yhteenvetona: Srin kirja on erinomainen johdatus Karol Wojtyłan ajatteluun rakkaudesta ja seksuaalisuudesta. Se sisältää joka luvun lopussa viittauksia itse Rakkaus ja vastuu -kirjan vastaaviin lukuihin. Lisäksi mukana on joka luvun päätteeksi joukko kysymyksiä ryhmätyöskentelyä tai omaa pohdintaa varten. Kirja on vain n. 160 sivua pitkä, ja se on suositeltavaa luettavaa jokaiselle, joka on mies, nainen tai rakkauden mysteeristä kiinnostunut:)

Syvennystä ruumiin teologiaan

Ajatuksia Christopher Westin kirjasta At the Heart of the Gospel 

Emil Anton

Englanninkielisen maailman johtava ruumiin teologian popularisoija Christopher West osoittaa esimerkillistä asennetta kirjassaan At the Heart of the Gospel – Reclaiming the Body for the New Evangelization (New York: Image Books 2012).

Christopher West oli ottanut sapattivuoden pohtiakseen työtään, syventääkseen hengellistä elämäänsä ja miettiäkseen kaikkea saamaansa kritiikkiä. Tämä kirja syntyi sapattivuoden hedelmänä, ja se vastaa kriitikoille – ei suinkaan kumoamalla kaikkia mahdollisia vastaväitteitä, vaan myös korjaamalla esitystapaa siinä, missä kritiikki on ollut aiheellista.

West pitää kriitikkonsa nimettöminä ja vastaa itse asioihin. Hän tunnustaa olleensa joskus liian itsevarma ja korostaa nöyryyden, hengellisen elämän ja rakkauden ensisijaisuutta. Sitten hän palaa jälleen rakastamansa teeman äärelle, ruumiin teologian syvyyksiin. West viittaa usein aiempiin kirjoihinsa, mutta samalla hän kehittelee ruumiinteologista visiotaan eteenpäin.

West aloittaa ensimmäisen luvun viittaamalla Ef. 5:31-32:een, jossa Paavali puhuu kuuluisasti ”suuresta salaisuudesta”. Inhimillisen ja jumalallisen pyhä avioliitto on aivan evankeliumin ytimessä. Toisaalta seksuaalinen rakkaus niin kuin Jumala sen tarkoitti tuo meidät myös aivan evankeliumin sydämeen.

Toisessa luvussa West puhuu paljon puritanismin haitallisesta vaikutuksesta kristittyjen ja ei-kristittyjen käsityksiin seksuaalisuudesta. Hän kertoo kysyvänsä usein kuulijoiltaan, kuinka monen perheessä on ollut avointa, rehellistä ja tervettä keskustelua Jumalan suunnitelmasta miehiä ja naisia varten, siitä että heidät on kutsuttu tulemaan ”yhdeksi lihaksi”. Vastaus on toistuvasti 1-2%. 30-90% tunnustaa kasvaneensa ajattelemaan, että ruumis on meissä se ”paha” tai ”epäpyhä” osa.

West kertoo koskettavasti Playboyn perustajan Hugh Hefnerin kokemuksista puritanistisessa kristillisessä kodissa, jossa häntä ei koskaan edes halattu. Hefner tunnusti Playboyn olleen hänen vastauksensa puritanismin tekopyhyyteen ja sen aiheuttamaan kipuun. Hän kaipasi tulla rakastetuksi… West tunnustaa joutuneensa kamppailemaan katkeruuden ja vihan tunteiden kanssa ajatellessaan Hefneriä, mutta samalla hän kutsuu voittamaan nämä tunteet ja näkemään niiden takaa rakkautta kaipaavan ihmisen.

Ruumiin teologia tarjoaa sen juhla-aterian, jota ihminen kaipaa mutta jota hän usein etsii väärästä paikasta, kaatopaikalta. Ruumiin teologia välttää kaksi ääripäätä, ”angelismin” ja ”animalismin” eli enkelimäisyyden ja eläimellisyyden, ja yhdistää sen, mikä meissä on hengellistä ja ruumiillista. Toinen analogia, jota West käyttää, on idolatria ja ikonoklasmi: emme palvo ruumista (epäjumalanpalvelus), mutta emme myöskään kiellä ruumista (kuvainraasto), vaan sanomme Kyllä niin ruumiille kuin sen Luojallekin.

West ottaa tässä kirjassa esille Johannes Paavali II:n lisäksi myös Benedictus XVI:n ajattelun ja täydentää sillä ruumiin teologiaa. Erityisesti haastattelukirjassa Maailman valkeus (tulossa suomeksi) emerituspaavi käsitteli seksuaalisuuden ja uuden evankelioinnin tematiikkaa. Erityisesti West ottaa omakseen paavin huolen siitä, kuinka voisimme kommunikoida uskomamme totuudet nykymaailmalle ymmärrettävällä tavalla. Kuinka selittäisimme asiat poptähdelle viidessä minuutissa niin, että samalla osoittaisimme todellista inhimillistä ymmärrystä, välittämistä ja rakkautta?

Kaiken kaikkiaan At the Heart of the Gospel on hyvä kirja hieman edistyneemmille ruumiin teologian harrastajille. Ensikosketuksena ruumiin teologiaan on parempi aloittaa Westin kirjasta The Theology of the Body for Beginners.

Luomuseksiä

Otteita Patrick Coffinin kirjasta Sex au Naturel: What It Is and Why It’s Good For your Marriage

Emil Anton

Patrick Coffin on tiivistänyt 130-sivuiseen kirjaseen monipuolisen ”luomuseksin puolustuksen”. Coffin on naimisissa oleva mies ja katolilainen, joka aiemmin oli eri mieltä katolisen kirkon virallisen ehkäisyopetuksen kanssa mutta muutti sitten asiaa tarkemmin tutkittuaan mielensä.

Tämä onkin mielenkiintoinen näkökulma pohdittavaksi, kun julkisuudessa puhutaan kirkon ehkäisykannasta. Kysymys kuuluu aina, aikooko kirkko muuttaa ehkäisyvastaista kantaansa. Mitäs jos kysymys käännettäisiinkin vaihteeksi toisinpäin: aikooko nykyinen länsimainen yhteiskunta muuttaa kantansa? Milloin nykyihminen ja media aikovat kääntyä luomuseksin vastustajista sen puolustajiksi?

Coffin on ainakin tyytyväinen mielenmuutokseensa. Hän argumentoi uuden kantansa puolesta monelta eri kantilta mahdollisimman kansantajuiseen (tosin hieman amerikkalaiseen) tyyliin. Hän omistaa kirjan loppupuolella kokonaisen luvun luomuseksin ja ehkäisyseksin vertailulle, toisin sanoen NFP vs. ABC (Natural Family Planning vs. Artificial Birth Control) eli luonnollinen perhesuunnittelu (LPS) vs. keinotekoinen ehkäisy. Coffin pyrkii havainnollistamaan eroa viidellä analogialla tai vertauskuvalla.

Syöminen. Syöminen on yksilölle sitä, mitä seksi lajille: se pitää elämää yllä. Jos haluaa laihduttaa, voi mennä laihdutuskuurille. Laihduttaja ei syö ja oksenna sitten syömäänsä välttääkseen lihomista. Tämä olisi bulimiaa, joka on syömishäiriö. Siinä näennäisesti kunnioitetaan syömisen luonnollista päämäärää, mutta hyökätään sitten sitä vastaan kuitenkin niin, että syömisen nautinnosta ei tarvitse luopua. Vastaavasti ehkäisy on seksihäiriö. Siinä näennäisesti kunnioitetaan seksin luonnollista päämäärää, mutta hyökätäänkin sitten sitä vastaan luopumatta sen nautinnosta. LPS taas on kuin dieetti.

Puhuminen. Kun puhumme, kuulijamme ansaitsevat saada kuulla suustamme totuuden, erityisesti silloin, kun kyseessä on läheinen ihminen. Joskus kuitenkin tilanne vaatii harkitsevaa hiljaisuutta, kun teknisesti ”tosi” lause tekisi toiselle vahinkoa. Emme silti saa valehdella eli käyttää sanoja pettääksemme toista. Hiljaisuus ei ole sama asia kuin valehteleminen. Tässä analogiassa ehkäisy vastaa valehtelua, LPS hiljaisuutta. Ruumiilla on oma rakkauden kielensä, ja ehkäisy on sen valhe. Seksiaktin kieli, joka puhuu totaalisesta itsensä antamisesta, saa vastaansa ristiriitaisen sanoman, nimittäin ehkäisyn kielen, joka kieltäytyy antamasta totaalista lahjaa.

Protestoiminen. Tehtaan epäoikeudenmukaista johtoa vastustavat työntekijät voivat ilmaista mielensä kahdella tavalla. He voivat luoda strategian, jonka mukaan he työskentelisivät minimiteholla niin, että tuotanto hidastuisi ja johdon olisi lopulta suostuttava oikeudenmukaisuuteen. Tai sitten he voivat ilmaista suuttumustaan mellakoimalla tehtaalla ja rikkomalla koneita. Sama viesti, eri keinot. Ensimmäinen taktiikka vastaa luonnollista perhesuunnittelua (oikeutettu päämäärä saavutetaan jättämällä jotain tekemättä), jälkimmäinen ehkäisyä (sama päämäärä saavutetaan elämänvastaisella teolla).

Hääsuunnittelu. Ajatellaan kahta hääjuhlaansa suunnittelevaa paria. Molemmissa tapauksissa sali on liian pieni mahduttaakseen kaikki ystävät, joten parien on valittava rajattu määrä osanottajia. Pari A lähettää kutsukortit valituille ystäville (he haluaisivat muutkin paikalle, mutta tilanne pakottaa rajaamaan vieraiden määrää). Pari B lähettää myös kutsukortit kutsuvieraille, mutta sen lisäksi he lähettävät kortit myös niille ystäville, joita he eivät voi kutsua, kera tekstin: ”Olkaa hyvät älkääkä tulko hääjuhlaamme.” Pari A toimii LPS-mentaliteetilla, pari B ehkäisevällä mentaliteetilla.

Rukous. Rukoileminen on hengellisen elämän perusperiaate. Rukous pitää yllä elävää yhteyttä Jumalaan, elämän antajaan. Joskus kuitenkin (itse asiassa hyvin usein) arjessa on tilanteita, joissa emme voi tietoisesti tai suoraan rukoilla. Emme silti saa teeskennellä rukoilevamme näön vuoksi. Emmekä tietenkään saa pilkata Jumalaa emmekä lausua hänen nimeään turhaan tai valheellisesti. Ruumiillisella tasolla LPS on ikään kuin taukoa aktiivisessa rukouksessa, ehkäisy taas omanlaistaan jumalanpilkkaa.

LPS:n ja ehkäisyn välinen ero näkyy myös avioerotilastoissa. Itävaltalainen lääkäri Josef Rotzer seurasi 1400 LPS-paria yli 20 vuoden ajan ja totesi parien avioeroprosentiksi 0 % (Elzbieta Wojcik, ”Natural Regulation of Conception and Contraception”, International Review of Natural Family Planning 9:4). 1960-luvun ehkäisyvallankumouksen jälkeen avioeroluvut ovat ponnahtaneet pilviin, ja sosiologi Robert Michael arvioikin sen selittävän noin puolet avioeroista (Janet E. Smith, Humanae Vitae, s. 391).

Avioliiton ja seksin tarkoitus on yhdistää puolisot, mutta ehkäisy hyökkää salakavalasti tätä unitiivista tarkoitusta vastaan. Sen viesti on: ”The two shall not be one” (Kahdesta ei tule yksi). Ehkäisyn päätehtävä on pysäyttää, estää, torpedoida, sabotoida, tehdä tyhjäksi, pilata, ehkäistä ja tuhota akti, joka on tarkoitettu saamaan aikaan jotain suurta, hyvää ja kaunista: pysyvää rakkautta ja uutta elämää.

Patrick Coffin. Kuva: lifesitenews.com.

3D-Rakkautta

Tiivistelmä Christopher Westin kirjasta Fill These Hearts: God, Sex and the Universal Longing.

Suvi P.

Christopher Westin teos on kutsu elää 3D:nä. Desire, Design, Destiny. Meidän elämämme ja seksuaalisuutemme ovat kuin stereogrammi – kaksiulotteiselta näyttävä kuva onkin kolmilulotteinen, kun sitä jaksaa tarkastella tarpeeksi kauan. Meidän tulee oppia katsomaan ihmisten ja asioiden sisään, niiden todellista, jumalallista merkitystä.

Westin teos alkaa D:stä niin kuin Desire: halusta, kaipauksesta, intohimosta, toivomuksesta, odotuksesta, nälästä ja janosta. Jokaista meistä polttaa halu saada enemmän, löytää suurempaa, jotakin kaunista ja merkittävää. Tunnemme, että jotain puuttuu, ja vaikka emme tiedäkään mitä, me haluamme sen.

Kun emme tiedä, mitä tehdä sisimpämme tulella, palamme itse ja poltamme muita. Dominikaani-isä Peter John Cameronin sanoin: intohimo joko kuluttaa tai täydellistää meidät (consume or consummate). Sukupuoliviettimme kuvaa suurempaa intohimoa, ja seksi on tarkoitettu symboliksi, esimauksi lopullisesta täyttymyksestä ja päämäärästä.

Vastauksena tähän syvään ja eksistentiaaliseen nälkään meillä on kolme vaihtoehtoa: nälkäkuolema, pikaruoka tai pidot. Jeesus tuli tarjoamaan meille yltäkylläistä elämää, hääjuhlan, joka on täynnä rakkautta, iloa, onnea ja hurmiota – toisin sanoen taivaan. Tämä on meidän tarkoituksemme, tätä me janoamme ja kaipaamme.

Kuitenkin kristityt ovat vastanneet intohimon ongelmaan usein aivan päinvastaisella tavalla. Olemme pelänneet, että nälkä ajaa meidät pikaruoan pariin ja tarjonneet sen sijaan nälkäkuolemaa. Tällä West tarkoittaa elotonta lakihenkisyyttä, ruumiin ja seksuaalisuuden pelkäämistä ja torjumista. Jos vaihtoehtona on nälkä tai pikaruoka, on selvää, että suurin osa meistä valitsee pikaruoan. Pikaruoka ajaa kuitenkin riippuvuuteen: se ei koskaan todella täytä kaipaustamme, haluamme aina lisää ja ajaudumme epätoivoon.

Meillä on kuitenkin vaihtoehto – voimme tarttua lupaukseen pidoista, mikä vie meidät mystiikan polulle. Pidot ovat kuin Jumalan valtakunta, toisaalta jo tässä hetkessä mutta toisaalta vasta tulevaisuudessa. Meidän täytyy kestää odottamisen tuskaa, jotta sydämemme laajenee ottamaan vastaan enemmän onnea. Mystikko kohdistaa kaipauksensa Jumalaan, eikä tyydy vähempään. Hän ei torju maallisia nautintoja vaan ottaa ne vastaan oikealla tavalla nähdäkseen niiden hengellisen merkityksen. Hän kuulee Jumalan rakkauslaulun kaikkialla, eikä siksi voi olla tanssimatta. Vain yhtymällä sävelmään ja luopumalla synnin riitasoinnuista, voimme elää meille tarkoitetun suunnitelman ja merkityksen – Designin – mukaan.

Yhdessä kaiken luodun kanssa kannamme Luojamme kuvaa, hänen mysteeriään ja kutsuaan. Kaiken elollisen päämääränä on elämä ja lisääntyminen. Kasvit, kukat, eläimet, päivät, kuukaudet, vuodenajat, maaperä ja ilma, meri ja taivas, aurinko ja sade – kaikki ovat olemassa, jotta elämää olisi ja syntyisi. Elementit ja olennot yhtyvät toisiinsa luodakseen uutta elämää. Jos Jumala puhuu meille luomakunnassaan, vaikuttaa siltä, että hänen lempiaiheensa on pariutuminen, hedelmällisyys ja elämän antaminen.

Maskuliinisen ja feminiinisen sakramentaalinen liitto ei ole kirjoitettuna vain ihmisten kehoihin vaan koko luomakuntaan (Johannes Paavali II). Kaikki kertoo tarinaa Luojasta, joka on Sulhanen, elämän antaja. Hän haluaa ottaa luomakuntansa yhteyteensä kuten mies ottaa naisen vaimokseen. Siksi kristityt puhuvat taivaasta hääjuhlana – ihmiskunnan ja luomakunnan tarkoitus on avioliitto Jumalan kanssa. Jumala myös janoaa antaa oman elämänsä meihin niin kuin mies antaa siemenensä naisen kohtuun, jotta nainen kasvattaisi ja synnyttäisi sen. Tämän vuoksi kristityt kunnioittavat niin syvästi neitsyt Mariaa – hän on esikuva koko luomakunnalle, symboli siitä kuinka Jumala antaa elämänsä meihin.

Paratiisissa ihmiset olivat alasti ilman häpeää. He kykenivät katsomaan kokonaisuutta, henkeä, sielua ja ruumista yhtenä. Heidän olemuksensa ja seksuaalisuutensa hengitti Jumalan rakkautta ja oli siksi täysin vapaa himosta. Ihminen kuitenkin uskoi käärmettä ja menetti luottamuksensa Jumalan hyvyyteen – siihen, että hän täyttää nälkämme ajallaan. Synti oli siinä, että ihminen otti omalle vastuulleen oman halunsa ja kaipauksensa täyttämisen, eikä odottanut saavansa tätä lahjana Jumalalta. Näin ihminen menetti yhteyden jumalalliseen rakkauteen ja näki ensi kertaa kehonsa erillisenä sielustaan. Ihmisen alun perin jumalallisesta intohimosta jäi jäljelle himo.

Haluamme edelleen jumalallista elämää, mutta koska menetimme luottamuksen Jumalan hyvyyteen, emme halua olla hänestä riippuvaisia ja yritämme ottaa sen omilla kyvyillämme. Tätä on ylpeys.

Jumalan vastaa ylpeyteemme Jeesuksessa. Hänessä ihminen, joka tekee itsestään Jumalan, kohtaa Jumalan, joka tekee itsestään ihmisen. Ylpeys ja itsekeskeisyys kohtaavat täydellisen antautumisen, nöyryyden ja itsensä antamisen. Jeesus tulee meille elämän leiväksi, syötäväksi ja juotavaksi. Äärettömyys antaa itsensä ravinnoksi meidän äärettömään nälkäämme.

Jumala kääntää ravintoketjun päälaelleen – maailmassa suuret syövät pienet, mutta Jeesuksessa kaikista suurin annetaan ruoaksi meille pienille. Hän tuli näyttämään meille, että uskomuksemme Jumalasta oli väärä – Jumala haluaa täyttää meidän nälkämme, Hän ei pidätä meiltä mitään. ”Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 6:35)

Vilja on jauhettu, viini puristettu, koko taivaallinen pitopöytä annettu meille. Kuitenkin meidän täytyy oppia kohdistamaa tämän hääjuhlan kaipauksemme kohti hääjuhlaa, eikä tyytyä vähempään. Tästä koko kristillisessä seksuaalimoraalissa ja muussakin moraalissa on kysymys. Moraalin tarkoitus on ohjata meidät kohti tarkoitustamme ja päämääräämme, joka on kolmas D – Destiny. Ilman päämäärää ei voi olla moraalia. Jos ajelemme päämäärättä, emme voi valita väärää tietä. Mutta jos olemme matkalla jonnekin, mutta ajammekin päinvastaiseen suuntaan, olemme väärällä tiellä.

Ihmisen päämäärä on taivas, mutta koska Jumala rakastaa meitä, meidän on mahdollista myös valita vähemmän kuin Hänet. Sulhanen janoaa rakkauttamme, mutta hän ei ota sitä väkipakolla. Jos meidän ei olisi mahdollista valita eroa Jumalasta, helvettiä, emme myöskään voisi todella vapaasti vastata myöntävästi Jumalan kosintaan. Kaikki me kaipaamme taivasta, mutta olennainen kysymys on, että mitä me kaipaamme taivaana – kohdistammeko halumme todella äärettömään vai menemmekö ohi maalin.

Seksuaalinen puhtaus on lupausta ikuisuudesta. Seksi sellaisena kuin Jumala sen alun perin tarkoitti, symboloi Hänen kolmiyhteistä olemustaan elämää antavana yhteytenä. Seksuaalimoraalin tarkoitus on puhdistaa tuo symboli eli vapauttaa seksi vääristyneen himon vallasta. Seksuaalimoraali vaikuttaa rakkauden vastaiselta vain, jos vedämme yhtäläisyysmerkit himon ja rakkauden välille. Moraali opettaa meitä käyttämään seksuaalisuutamme oikein niin, että se voisi suoda meille enemmän iloa ja täyttymystä.

Kuka tahansa voi napata käsiinsä viulun ja alkaa soittaa, mutta musiikiksi tuskin voimme sitä kutsua. Ammattiviulistin käsissä instrumentti taas soi mitä kauneimmin ja kohottaa sielumme kohti taivaita. Jos haluamme, että seksuaalisuutemme on todella taivaan esimakua, meidän on hyväksyttävä soiton opetteluun kuuluva työ ja kurinalaisuus. Joko hallitsemme halujamme ja löydämme rauhan tai ne hallitsevat meitä ja tekevät meistä rauhattomia.

Emme opi rakastamaan ilman vapautta. Vapaus ei tarkoita lupaa tehdä mitä haluamme miten tahansa. Todellinen vapaus vapauttaa meidät haluamasta vääriä asioita. Jumala haluaa vapauttaa meidät himosta, jotta voisimme rakastaa. Kun sydämemme avautuu haluamaan rakkautta, alamme nähdä Jumalan vapautena ja synnin orjuutena. Tyranni ei ole Jumala vaan omat epäjärjestyksessä olevat halumme, joita emme kykene hallitsemaan. Jumalan armossa näemme hänen sydämensä meitä kohtaan – hän on puolellamme tässä taistelussa ja haluaa täyttää nälkämme.

Taistelu rakkaudesta haastaa meitä niin paljon, että meillä on kiusaus tyytyä helppoihin ratkaisuihin. Liian usein kutsumme rakkaudeksi sitä, kun kaksi ihmistä käyttää toisiaan hyväkseen, mikä on kuitenkin rakkauden vastakohta.

Todellinen rakkaus ei janoa pelkästään sitä, mitä toiselta voi saada, vaan rakastettua itseään. Tällaista rakkautta me kaikki kaipaamme, että meitä rakastettaisiin itsemme tähden, ei ominaisuuksiemme. Rakkaus auttaa meitä näkemään toisen persoonan arvon huolimatta hänen kyvyistään ja heikkouksistaan. Rakkaus etsii ihmisen ydintä. Ulkonaiset ominaisuudet ovat toistettavia, mutta ydin on ainutkertainen. Siksi tällainen rakkaus ei vie suhteesta suhteeseen vaan kykenee näkemään yhden ja ainoan rakastetun äärettömänä mysteerinä, josta voi aina löytää uutta.

Voimme oppia näkemään kaikki maalliset nautinnot esimakuna taivaasta, mutta ne pysyvät esimakuna, ne eivät voi lopulta täyttää, se ei ole niiden tarkoitus. Emme vielä ole perillä siellä, mihin avioliitto viittaa. Kun mies ja nainen odottavat toistensa saamista avioliittoon, he kuvaavat samalla ihmiskunnan nykyistä tilaa morsiamena kaipauksessaan kerran päästä täydelliseen ja jumalalliseen yhteyteen. Elämme odotuksessa, mutta sen odotuksen täyttää toivo tulevasta ilosta.