Vastine Rosa Meriläiselle

Suvi P.

Kolumnissaan ”Seksuaalisella pidättyväisyydellä ei ole mitään arvoa” (21.1.) Rosa Meriläinen kuvailee elämäntapaani päättömäksi. Turhauduin, koska lähtökohtamme ovat niin erilaiset, että riittävä vastine olisi romaanin mittainen.

Taustalla ovat suuret linjat: mikä on ihminen, mikä on elämän tarkoitus, mitä on seksi.

Yhdestä asiasta olen Meriläisen kanssa samaa mieltä: oppijärjestelmä, joka estää ihmistä nauttimasta ruumiinsa iloista on huono. Oppijärjestelmä, joka välineellistää ihmisen kehon tuhoaa tuon ilon kaikista julmimmin. Seksuaalimoraalin tarkoitus on suojella kehon arvoa ja sitä kautta mahdollistaa todellinen ilo. Seksi voi olla kaunista tai rumaa riippuen siitä motivoiko sitä rakkaus vai itsekkyys.

En koe syyllisyyttä seksuaalisuudestani, vaikka olen valinnut odottaa. Se on kaunis ja elinvoimainen todellisuus, joka ei riipu siitä olenko naimisissa vai en.

Seksi ei ole minulle jotakin, jota voi ”harrastaa”. Se on persoonien yhdistymistä hengen, sielun ja kehon tasoilla. Se on kieltä, joka sanoo: ”annan itseni sinulle kokonaan ja vastaanotan sinut kokonaan”. Rakastelu on siksi aina luonteeltaan aviollista. Persoonien kohtaamista ei voi verrata syömiseen. Toinen ei saa olla pelkkä väline. En halua olla kenenkään pitsa-ateria, unipilleri tai pornoleffa. Jos suhde on vain sopimus tarpeiden täyttämisestä, se ei ole rakkautta vaan eräänlaista itsetyydytystä kaksin, missä toisen ainutlaatuinen arvo hämärtyy.

Himo orjuuttaa, rakkaus vapauttaa. Jos en voi ohjata seksuaaliviettiäni, en ole vapaa. Ohjaaminen ei ole samaa kuin tukahduttaminen. Puutarhaa hoidetaan, jotta se olisi hedelmällisempi ja kauniimpi. Samoin seksuaalivietti ajautuu kaaokseen, jos sitä ei ohjaa rakkaus. Oma tai toisen hyvä edellyttää joskus kykyä kieltäytyä.

On päätöntä ja sielutonta tuhlata kehoaan ihmisiin, jotka eivät sitä oikeasti pysty vastaanottamaan. En odota seksiä itsessään. Odotan ihmistä, joka haluaa vastaanottaa minut ja jolle haluan itseni antaa. En näe arvoa haluni opettelulla ilman sitoutumista toiseen. Haluan kyllä oppia tuntemaan kumppanini mahdollisimman hyvin, ja siihen tarvitaan aikaa sekä sitoutumisen tuomaa turvallisuutta. Voiko viulua oppia soittamaan yhdessä yössä? Jokainen ihminen on ainutlaatuinen kokonaisuus ja instrumentti.

Kaikki tai ei mitään. Ihmistä ei voi antaa tai ottaa puoliksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: