Äitienpäivän juhlan taustalla: mistä ihminen sai alkunsa?

Suvi P.

Äitienpäivänä juhlitaan myös rakastelua! Tämä näkökulma avautui minulle Christopher Westin tuoreesta blogikirjoituksesta (http://corproject.com/53-mothers-day-the-celebration-behind-the-celebration/), jossa hän kuvailee äitienpäivän messua: kun äitejä pyydetään kirkkosalissa nousemaan ylös, hän kuiskaa vaimolleen: “kaikki taputtavat, koska sinä ja minä…”

West kiinnittää huomion vanhemmuuden ja seksin yhteyteen tietoisesti. Ehkäisyä korostavassa kulttuurissa linkki jää joskus heikoksi. Seksin irrottaminen vanhemmuudesta on kuitenkin yhtä harhaanjohtavaa kuin vanhemmuuden irrottaminen seksistä. Joten eiköhän juhlita molempia ja yhdessä!

Westin huomio on mielestäni tärkeä myös siksi, että se vapauttaa meitä seksiin liittyvästä väärästä häpeästä. Jos himo vallitsee meitä ja käytämme toisiamme vain välineinä, tottakai seksi on hävettävää ja tuntuu likaiselta. Tässä tapauksessa häpeä on tervettä ja kertoo meille, että on parasta opetella rakastamaan enemmän. Mutta rakastelua, jossa puolisot antavat itsensä toisilleen rakkaudesta, on syytä juhlia häpeilemättä!

Lapsi on rakastelun hedelmä: hänessä kahdesta tulee konkreettisella tavalla yksi. Vaikka vanhemmat eroaisivat, heidän lapsessaan pysyy silti ikuisesti yhteyden jälki. Hänestä ei voi erottaa äidin perimää tai isän perimää, hän on yksi ja ainutlaatuinen kokonaisuus, vanhempiensa yhteyden kuva.

Seksiin liittyvä vääryys sekä väärä häpeä osuvat ihmisen identiteetin ytimeen eli kysymykseen: kuka minä olen? Jos vanhemmat häpeilevät seksielämäänsä, he saattavat alitajuisesti siirtää lapselleen ajatuksen siitä, että hänen alkuperänsä on likainen tai paha. Ei lasten toki ole hyvä tietää vanhempiensa seksielämän yksityiskohtia, mutta uskon, että heidän on hyvä tietää, että kyseessä on jokin kaunis ja hyvä asia, vaikka se olisi salattu.

Moni on toisaalta voinut saada alkunsa tilanteesta, jota ei ole ohjannut rakkaus. Seksin historia on monin osin väkivaltainen ja ruma. Inhimilliseen alkuperäämme kietoutuvat himo, valta, pelko, ylpeys ja uskottomuus. Iloinen sanoma on siksi se, että sukupuumme alkupäässä ei ole ihminen vaan itse Jumala, joka on täydellinen rakkaus. Kolmiyhteisen Jumalan keskinäinen rakkaus on antanut jokaiselle ihmiselle elämän. Juuri Jumalan rakkautta seksinkin oli alun perin tarkoitus kuvata! Ihminen on paitsi vanhempiensa myös ennen kaikkea Jumalan keskinäisen yhteyden kuva. Tämä totuus vapauttaa jokaisen häpeästä: olivat vanhempani millaisia tahansa, alkuperäni on täydellinen rakkaus!

Ehkä jotkut äidit eivät muistele hyvällä yhteyttä lastensa isään. Tästäkin huolimatta jokainen äiti on rakkauden sankari! Hän on suostunut antamaan kehonsa toiselle ihmiselle suojaksi ja ravinnoksi tavalla, joka – kuten rakastelukin parhaimmillaan – ihmeellisesti kuvastaa Jumalan itsensä antavaa rakkautta. Jokainen äiti saa myös olla varma siitä, että Jumala on antanut hänen lapselleen elämän, vaikka tämän maallinen isä ei hänestä välittäisi. Niille taas, joiden äitikään ei heistä välitä, Jumala sanoo: “Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.” (Jes. 49:15).

Äitienpäivänä juhlimme äitejä, rakkauden sankareita, jotka ovat antaneet elämän toiselle ihmiselle. Juhlimme miehen ja naisen yhteyttä, joka voi tehdä naisesta äidin. Juhlimme samalla myös kolmiyhteistä Jumalaa, kaiken alkuperää, joka on tehnyt jokaisen äidin, isän ja lapsen omaksi kuvakseen.